Erilaiset kunnat eri puolille Suomea

18.01.2015 - Kirjoitukset, Pohjalainen-lehti


 

Suomalaista kuntauudistusta on tehty viimeiset kymmenen vuotta, eikä lopputulosta ole näköpiirissä. Toimintaympäristö on tuona aikana muuttunut paljon.

Tehtäviä pukkaa lisää, kaupungistuminen jatkuu, kaupunkiseutujen välinen kansainvälinen kilpailu on kovaa ja demokratia uhkaa kadota kuntayhtymien hallinnon portaisiin. Eikä viranomaistoimintaan luotu byrokraattinen hallinto ole omiaan tehokkaaseen palvelutuotantoon.

Uudistamisen lähtökohtana on ollut koko ajan kuntarakenne. Rakennekysymykset ovat toki tärkeitä, mutta yhtä lailla pitää pohtia kuntien roolia, merkitystä ja toimintaa.

Jotta saataisiin hieman laajempaa näkökulmaa asiaan, nimesin syksyllä asiantuntijatyöryhmän pohtimaan näitä kysymyksiä. Ryhmän raportti julkistettiin joulukuussa.

Asiantuntijaryhmän mielestä kuntauudistuksen lähtökohtina pitäisi olla vahva ja läpinäkyvä kunnallinen itsehallinto, suurten kaupunkiseutujen kilpailukyky, palvelutuotannon monimuotoisuus ja eri palvelutyyppien ”maantieteen” ymmärrys sekä valinnanvapaus ja vähäisempi normitus. Esimerkiksi nyt kaavailtu sote-ratkaisu ei näitä edellytyksiä täytä.

Nykyinen kuntalaki tuntee vain yhden kuntatyypin ja vaikka lainsäädännön hyve on yksinkertaisuus, ryhmä olisi valmis säätämään kolme erilaista kuntatyyppiä. Nämä kolme kuntatyyppiä voisivat olla metropoli, seutukaupunki ja kunta.

Metropoleja riittäisi 3-5 ja niissä olisi kaksitasoinen hallinto, jossa metropoli vastaisi maankäytöstä, kaavoituksesta, sotesta ja toisen asteen koulutuksesta. Metropolin sisällä olisi useita palvelukuntia, joiden vastuulla olisivat päivähoito, peruskoulu, liikunta ja kulttuuri. Molemmille valittaisiin vaaleilla valtuusto, mutta verotusoikeus olisi metropolilla.

Seutukaupungit muodostettaisiin suurehkoista kaupunkiseuduista (20-30) ja niillä olisi vaativaa erikoissairaanhoitoa lukuun ottamatta samat tehtävät kuin metropolilla, mutta yksitasoinen hallinto. Osallisuutta vahvistettaisiin kunnanosavaltuustoilla. Toki halutessaan ne voisivat valita kaksitasoisen hallintomallin.

Edellä mainittujen ulkopuolella olisi kuntia, jotka järjestäisivät lähipalveluita ja ostaisivat muut palvelut seutukaupungeilta, metropoleilta tai yrityksiltä. Asemakaavoitus olisi kuntien omissa käsissä, mutta alueelliset yleiskaavat valmisteltaisiin metropolien tai seutukaupunkien johdolla. Maakuntakaavoista luovuttaisiin, samoin kun pääsääntöisesti kuntayhtymistä, jotka sulautettaisiin metropoleihin ja seutukaupunkeihin.

Asiantuntijaryhmän mukaan näin saataisiin kuntien toiminnallinen rakenne palveluiden kannalta järkeväksi ja päätöksenteko palautettaisiin suorilla vaaleilla valituille päättäjille.

Paraskaan rakenne ei takaa laadukasta toimintaa. Siihen tarvitaan viisaita päättäjiä, vuorovaikutukseen ja oivallukseen perustuvaa johtamisotetta, aktiivista henkilöstön kehittämistä, digitalisaation ja markkinoiden hyödyntämistä sekä jatkuvaa uudistumista ja sitä tukevaa kokeilukulttuuria.

Miten nyt käsittelyssä oleva sote-uudistus suhteutuu asiantuntijaryhmän ehdotukseen?

Sote-uudistuksessa kunnallinen päätöksenteko katoaa kuntayhtymien hallintoavaruuteen; kaupunkiseutujen kilpailukykyyn liittyvät maankäytön, asumisen, liikennesuunnittelun ja elinkeinojen kehittämisen tehtävien seudullinen järjestäminen jää edelleen ratkaisematta; julkisen talouden kestävyysvaje ei korjaannu; valinnanvapaus ei vahvistu eikä palvelutuotannon monimuotoisuus lisäänny. Työryhmän ehdotus sen sijaan ratkaisisi edellä mainittuja ongelmia elegantisti.

Työryhmän jäsen Siv Sandberg kiteytti hienosti raportin julkistamistilaisuudessa miksi yhteiskuntamme uudistamisen tulisi olla kuntalähtöistä: ”Kunta on hyvä idea”.

Paula Risikko