Niukkuuden jakamista

Menneellä viikolla käytiin eduskunnassa keskustelu ensi vuoden budjetista. Jokainen ministeri sai esitellä oman hallinnonalansa talousarvioesityksen. Keskustelua käytiin jokaisesta sektorista reippaasti. Pieniltä yhteenotoiltakaan ei vältytty, mutta onneksi ne käytiin totuttuun tapaan vain sanan säilällä.

 

Maamme ensi vuoden budjetin loppusumma on 54,1 miljardia euroa, kun viime vuonna se oli 53,7 miljardia. Velkaa otamme lisää viisi miljardia, sillä tulot eivät valitettavasti kata menoja.

 

Pitkäaikainen velaksi eläminen alkaa näkyä todella vakavasti. Tänä vuonna valtion velka ylittää 100 miljardia. Summien kokoluokka hahmottuu, kun vaihtaa ne pituusmittoihin: jos miljoona euroa olisi metri, 1 miljardi olisi kilometri, ja velan määrä yli 100 kilometriä. Ensi vuonna valtionvelan määräksi arvioidaan 106 miljardia.

 

Vakavan taloustilanteen takia säästöt ovat välttämättömiä, mutta kaikkea muuta kuin helppoja. Esimerkiksi kehitysyhteistyöstä säästetään 200 miljoonaa euroa, elinkeinoelämän tuista 80 miljoonaa ja opetussektorilta kokonaisuudessaan 150 miljoonaa.

 

Hyvääkin budjetissa on paljon. Esimerkiksi sisäiseen turvallisuuteen lisätään 50 miljoonaa ja puolustusvoimien hankintoihin 50 miljoonaa. Onneksi myös työn verotukseen saadaan helpotusta. Pieni- ja keskituloisilla työn verotusta kevennetään. Tämä kannustaa työntekoon, kun verokarhu vie palkasta vähemmän.

 

Erityisen hyvilläni olin liikenne- ja viestintäministeriön talousarvion satsauksista. Tie- ja rataverkon korjausvelkaa aletaan nyt hieman kuroa.

 

Korjausvelan umpeen kuromiseen käytetään kolmena seuravana vuonna yhteensä 600 miljoonaa, joista 100 miljoonaa ensi vuonna.  Viime vaalikaudella liikenneministerinä johtamani parlamentaarinen työryhmä totesi, että perustiepitoon pitäisi vuosittain saada lisää 200 miljoonaa euroa, jotta tilanne paranisi edes vähän. Kaikkiaan korjausvelkaa arvioidaan olevan huimat 2,4 miljardia.

 

Suomen taloutta ei tokikaan nosteta vain budjettisäästöillä. Meidän täytyy tehdä moni asia tehokkaammin ja olla myös valmiita tinkimään saavutetusta. On muistettava, että yksityiset työpaikat ja yritykset ovat hyvinvoinnin takuu. Sen takia yritysten kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten parantaminen on välttämätöntä.

 

Lopuksi täytyy todeta, että olen erittäin tyytyväinen siihen, että sunnuntailisien ja ylityökorvausten leikkaukset korvataan nyt pienentämällä lomarahaa 30 prosentilla. Näin esitys on tasapuolisempi eikä kohdistu vain tietyille aloille.

 

Alkuperäinen esitys olisi ollut ”kylymää kyytiä” esimerkiksi hoitoalalle, jossa sunnuntaityö on välttämättömyys – sekä hoidettavien, mutta myös monien hoitajien toimeentulon kannalta. Jos alkuperäinen suunnitelma olisi toteutunut, olisi alan houkuttelevuuteen tullut yksi haaste lisää.

 

 

Paula Risikko

(Julkaistu: Pohjalainen 4.10.2015)