Pääministeri Ingmanin syntymästä 150 vuotta

Pääministeri Ingmanin syntymästä 150 vuotta

Teuvalaissyntyinen Lauri Ingman oli pääministeri, arkkipiispa, professori ja paljon muuta. 30.6. tuli kuluneeksi 150 vuotta hänen syntymästään.

Lauri Ingmanista mieleeni tulee kaksi kuvaa. Ensimmäisen näistä kuvista olen nähnyt valtioneuvoston linnassa. Antti Favénin maalaamassa muotokuvassa on läsnä iso ja varautunut mies, joka tyynenä katsoo suoraan eteenpäin. Tässä istun, enkä muuta voi.

Toinen kuva on julkaistu Pyhäkoululehdessä vuonna 1934. ”Iso Lassi” on ottanut tässä kuvassa neljä pientä lasta suureen syliinsä. Lapset nauravat ja kikattavat, heillä on hauskaa. Lauri on tässäkin kuvassa etäinen: hän katsoo jonnekin pitkälle kaukaisuuteen.

Pyylevä olemus kätki sisälleen paljon energiaa ja tarmoa. Kansanedustaja Hugo Suolahti kuvasi, kuinka Lauri Ingman oli täynnä intoa kootessaan toista hallitustaan: ”Ingman on kuin kala vedessä, touhuaa kaikkialla terävänä.”

Tilanteen rauhoittuessa hänellä oli tapana vetäytyä tarkkailijaksi. Ingman sanoi itse olevansa usein syrjästä katsoja. Tällainen asenne vaatii sitä, ettei ihminen anna tunteiden ohjata toimintaansa. Ingman sanoi, että hänellä on ”jäätä vatsassa. ” Jäätä oli niin paljon, että hän saattoi joskus vaikuttaa jopa tunteettomalta. Kun Lauri Ingmanin ensimmäinen vaimo kuoli, hän kertoi olevansa kykenemätön tuntemaan surua. Tosiasiat on tunnustettava, kohtaloa vastaan ei kannata kapinoida, suru ei auta.

Tänä päivänä, kun politiikka on yhä enemmän tunnepolitiikkaa, tällainen asenne tuntuu helposti vieraalta. Jokainen aikakausi suosii omanlaisia poliitikkotyyppejä ja Ingmanin viileä asiallisuus sopi kuitenkin juuri hänen aikaansa. Hän ei ollut mitenkään yksin omine ajatuksineen. Ingmanin realismi oli läheistä sukua J.K. Paasikiven ja Urho Kekkosen maailmankatsomuksille, joissa korostettiin tosiasioiden tunnustamista poliittisen viisauden alkuna.

Tosiasioiden tunnustaminen merkitsi politiikan ymmärtämistä ennen kaikkea konkreettisena ja käytännöllisenä toimintana. Ingman vierasti kaikenlaista aatepolitiikkaa, ideologioita ja doktriineja. Politiikka on asioiden hoitamista ja kompromissien tekemistä, ei taistelua arvoista ja suurista ajatuksista. Hyvin tyypillistä Ingmania olivat hänen kiitossanansa maalaisliiton hallitukselle:

”Hallituksen esitykset ovat liikkuneet kananmunissa, sianliikkiöissä, lannoitteissa, emäntäkouluissa ja muissa reaalisissa ja hyvissä asioissa, eikä missään haihattelussa.”

Näihinkin sanoihin sisältyi naurua. Ingman pehmensi omaa viileää asiallisuuttaan huumorilla ja kyvyllään nauraa elämän ja politiikan sattumuksille.

Meille nykysukupolven poliitikoille Lauri Ingman antaa mielestäni erään tärkeän muistutuksen: varovaisuus voi politiikassa olla myös hyve. Tämähän niin usein unohtuu.

Suomalainen idänpolitiikka on kuitenkin pitkään perustunut tälle ajatukselle eikä tilanne nykyisinkään mitenkään ole muuttunut, vaikka elämme osana Euroopan unionia. Kun osa kiihkeimmistä suomalaista oli valmis vuosina 1919 ja 1920 etenemään syvälle Itä-Karjalaan ja Pietariinkin asti, Lauri Ingman varoitti seikkailupolitiikasta ja muistutti tosiasioista. Venäjä on heikkonakin suuri ja vahva, eikä sitä pidä aiheetta ärsyttää.

Ingmanin sanat vuodelta 1926 sopivat nykyisenkin suomalaisen ulkopolitiikan ohjeeksi: ”Meidän on pyrittävä lujittamaan rauhallisen vuorovaikutuksen siteitä. Venäjään nähden on meidän tarkoin pysyttävä siinä, mikä sovittu on, lojaalisesti täytettävä, mihin olemme sitoutuneet, samalla kun vaadimme toiselta sopimuspuolelta samaa.”

Varovaisuus voi olla hyve, konservatiivisuus voi olla viisautta. Lauri Ingmanin konservatismi oli viisas vaihtoehto aikansa maailmassa, kun Suomea uhkasi sisäinen hajoaminen ja ulkoinen painostaminen. Tuossa puristuksessa oli viisasta toimia mahdollisimman varovaisesti, pieniä käytännöllisiä tavoitteita asettaen.

Nykyisin elämme erilaisessa maailmassa, mutta Ingmanin ajatuksiin sisältyy aina tähänkin aikaan kantavaa viisautta. Ingmanin konservatismi muistutti paljon esimerkiksi William Churchillin ajattelua. Churchill lupasi verta, hikeä ja kyyneliä, Ingman lupasi työtä, hikeä ja väkeä.

Lauri Ingman ei jättänyt jälkeensä aatteellista testamenttia, joka olisi tiivistänyt hänen oppinsa. Uskon kuitenkin, että teologian professorina hän olisi kovasti pitänyt eräästä saarnasta, jonka saksalaissyntyinen pappi Reinhold Niebuhr piti New Yorkissa vuonna 1934. Samana vuonna Ingman kuoli.

Niebuhr tiivisti konservatiivisen elämänkatsomuksen näihin sanoihin: ”Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.»

Tyyneyttä, rohkeutta ja viisautta me tarvitsemme edelleen.

Paula Risikko
Eduskunnan puhemies (kok.)

(Julkaistu: Pohjalainen-lehti 8.7.2018)