Työstä ja yrittäjyydestä elinvoimaa

Työstä elinvoimaa

Talouskasvu, kilpailukyky ja työllisyyden lisääntyminen ovat Suomen pärjäämisen edellytyksiä.  Yhteiskuntamme on liian kauan syönyt enemmän kuin tienaa. Niin ei voi enää jatkua.

Valitettavasti kaikille ei töitä löydy. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan tammikuun lopussa (2021) työttömiä työnhakijoita oli 333 000.

Suomen talous ja työllisyys kyetään kääntämään kasvuun vain työn tekemisen ja yrittäjyyden avulla. Työ tuo yhteiseen kassaamme veroeuroja ja samalla työ on yksilön kannalta parasta sosiaaliturvaa. Hyvinvointiyhteiskuntamme säilyminen edellyttää riittävästi verotuloja, joilla voidaan rahoittaa palvelut ja etuudet, jotka luovat turvaa esimerkiksi sairastaessa tai vammautuessa.

Ensin kuitenkin pitää olla työpaikkoja ja siksi pitää tukea yrittäjyyttä kaikessa päätöksenteossa.

Työteon puolestaan tulee olla aina työttömyyttä kannattavampaa. Keinoina ovat työttömyysturvan uudistaminen, nopeampi työllistyminen ja sellaisten tukijärjestelmien vähentäminen, jotka tosiasiassa kannustavat työkykyisiä ihmisiä pitkäaikaisiin poissaoloihin työmarkkinoilta. Kannustinloukut on saatava edes vähenemään.

Myös työvoimahallinnon palveluihin pitää tehdä remonttia purkamalla passivoivia toimia ja lisäämällä aktivoivia. Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Pitää myös satsata osatyökykyisten työllisyyteen. Heistä moni on halukas jatkamaan työssä huolimatta työkyvyn alenemisesta. Heidän auttamisekseen on kehitetty toimintamalleja, joita kannattaa ottaa käyttöön kaikissa työpaikoissa ja TE -toimistoissa.

Näillä kaikilla toimenpiteillä halutaan saada työ ensisijaiseksi Suomen talouskasvun moottoriksi. Se edellyttää niin työpaikkoja, osaavia ja motivoituneita työntekijöitä kuin myös korkeatasoista koulutusta.

Paula Risikko

*****

Työn ja perheen yhteensovittaminen

Työn ja perheen yhteensovittamisen ratkaisuja pitää hakea laaja-alaisesti perheiden taloudellisten etuuksien, lasten hoitojärjestelmän ja työelämän lainsäädännön kehittämisestä sekä äitien ja isien tasa-arvon edistämisestä. Monesti paineet kohdistuvat kuitenkin vain palveluihin ja taloudellisiin tukiin, kun pitäisi pohtia, kuinka nykyisin niin hektinen työelämä on valmis joustamaan perheiden erilaisissa elämäntilanteissa. Myös työpaikoilla voidaan tehdä ihmeitä asian edistämiseksi.

Työn ja perheen yhteensovittamisessa vallitsee usein joko-tai -ajattelu. Joko ollaan töissä tai ei olla töissä. Joko ollaan kotona hoitamassa lasta tai ei olla. Ja lasta hoitaa joko isä tai äiti.

Jotta päästään pois joko-tai -ajattelusta ja saadaan aikaan sekä-että -yhteiskunta, tarvitaan joustoa kyllä järjestelmiinkin, mutta vielä enemmän asenteisiin ja käytännön toimintatapoihin.

Työelämää pitää parantaa mahdollistamalla työntekijälle erilaisten joustojen käyttöönottaminen yhdessä työnantajan kanssa sopien. Esimerkiksi erilaisten työaikamuotojen käyttöönottaminen työpaikalla helpottaa lasten vanhempien arjen suunnittelua.

Eikä tämä ole pelkästään työnantajien peiliin katsomisen paikka. Asenteita kannattaa tarkistaa meistä jokaisen. Voin itse miettiä keinoja arjen helpottamiseksi ja keskustella niistä yhdessä työnantajani kanssa.

Kunnat voivat ottaa käyttöön joustavia palvelumuotoja ja helpottaa esimerkiksi kotipalveluilla perheiden arkea akuuttia apua vaativissa tilanteissa.

Ottamalla uusia joustavia malleja käyttöön, tuetaan perheiden valinnanvapautta sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Perheet ovat oman tilanteensa asiantuntijoina parhaita valitsemaan heille sopivimmat vaihtoehdot arjen pyörittämisen tueksi.

Työn ja perheen yhteensovittamisen haasteet eivät ole pelkästään lapsiperheiden ongelma, vaan mitä enenevässä määrin työelämässä olevat hoitavat ikääntyneitä vanhempiaan tai muutoin hoivaa tarvitsevia perheenjäseniään.

Toimiva perheen ja työn yhteensovittaminen on jatkossa yhä enemmän yritysten kilpailuetu, kun kilpaillaan ammattitaitoisesta työvoimasta. Työntekijästään ja tämän perheestä hyvää huolta pitävä työnantaja on vetovoimainen ja saa työmarkkinoilta parhaat osaajat palvelukseensa.

Paula Risikko

*****

Työtä työkyvyn mukaan

Selvitysmies Mika Vuorela on määritellyt osatyökykyisen ”henkilöksi, jolla on käytössä osa työkyvystään ja myös halu tämän kyvyn käyttämiseen”.

Vuonna 2019 työeläkejärjestelmästä sai työkyvyttömyyseläkettä 134 000 henkilöä. Heistä 17 % sai osatyökyvyttömyyseläkettä.

Työkyvyttömyyseläkkeellä on kymmeniä tuhansia ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä työtä, joka vastaisi heidän jäljellä olevaa työkykyään.

Ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin ei voida vastata toimintatavoilla, joissa pienikin työkyvyn alenema johtaa kokonaan pois työmarkkinoilta.

Sosiaali- ja terveysministeriö käynnisti joitain vuosia sitten toimenpideohjelman osatyökykyisten työllistymisen ja työssä jatkamisen edistämiseksi. Toimenpideohjelma sisälsi tukipalveluja osatyökykyisille sekä lainsäädäntömuutoksia,  joilla poistetaan työllistymisen esteitä. Sittemmin toimintamalli otettiin Sipilän hallituksen kärkihankkeeksi ja myös nykyinen hallitus on jatkanut toimia.

Jo nyt on olemassa monia keinoja, joilla työkyvyssä havaitut puutteet voidaan korjata tai kompensoida.

Työpaikalla voidaan tehdä paljon asian hyväksi. Työskentelyoloja voidaan muuttaa, työtehtäviä muokata ja työaikaa säädellä. Työterveyshuolto, kuntoutus ja koulutus tarjoavat keinoja työkyvyn ja osaamisen edistämiseksi.

Työ- ja elinkeinohallinto sekä sosiaalivakuutus voivat osallistua koulutuksesta, kuntoutuksesta ja työjärjestelyistä aiheutuviin kustannuksiin.

Keinovalikoiman laajuus ja kirjavuus onkin yksi järjestelmän ongelmista.

Usein nämä kokonaisuuden osat toimivat toisistaan erillisinä. Ei ole välttämättä olemassa asiantuntevaa tahoa, joka loisi räätälöidyn, oikea-aikaisen ja saumattoman palveluketjun osatyökykyiselle.  Lisäksi tukitoimien käynnistyminen usein pitkittyy.

Uuden toimintamallin mukaan työnantaja tai TE-toimisto nimeää osatyökykyiselle henkilökohtaisen työkykykoordinaattorin, joka toimii ”kopin ottajana” osatyökykyisen tilanteesta.

Työkykykoordinaattori räätälöi eri keinoista, palveluista, koulutuksesta ja etuuksista henkilökohtaisen ja toimivan kokonaisuuden yhdessä osatyökykyisen kanssa.

Työkykykoordinaattorina voi toimia esimerkiksi työterveyshuollon asiantuntija tai TE-toimiston edustaja. Avukseen hän tarvitsee vahvaa asiantuntijaverkostoa sekä ajantasaista tietopankkia osatyökykyisyyttä koskevista palveluista, etuuksista, keinojen vaikuttavuudesta ja tutkimuksesta. Tätä varten luodaan sähköinen palveluportaali.

Uuden toimintamallin käyttöönotto edellyttää lisäresursseja, mutta vielä enemmän niitä tarvitaan, jos jäädään ennenaikaiselle eläkkeelle.

Osatyökykyisten työllistymiseen tarvitaan ennen kaikkea käytäntöjen ja asenteiden muutosta. Tarvitaan suvaitsevaisuutta ja osatyökykyisen omaa motivaatiota.

Paula Risikko

*****