Tänä syksynä tuli elokuvateattereihin kotimainen animaatioelokuva Niko2 – Lentäjäveljekset. Elokuva kertoo poroista, erityisesti poropoika Nikosta ja hänen perheestään.

Elokuva on erinomainen monella tapaa. Siinä muun muassa käsitellään uusperheen elämän haasteita taitavasti – kuvataan ongelmia, mutta haetaan niihin myös ratkaisuja.

Nikon isä on merkittävässä tehtävässä Korvatunturilla joulupukin porona. Elokuvassa eletään kiireistä aikaa ja porojen on harjoiteltava aattoiltaa varten. On päästävä aattovauhtiin, jotta kaikki lahjat saadaan aattoiltana perille. Ja aattovauhtiin ei pääse jos ei ole riemumieltä.

Sitten tapahtuu niin, ettei pikkuporo Niko pääse aattovauhtiin, koska ei ole riittävästi riemumieltä. Ja niin etsitään riemumieltä, joka sitten löytyykin hyvin läheltä ja elokuvassa on onnellinen loppu.

Elokuvateatterin penkissä kyyneleitä pyyhkiessäni mietin miten osuva sanoma elokuvassa on jouluun valmistautumiseen, mutta myös koko elämään.

Joulun alla kiire meillä itse kullakin usein lisääntyy. ”Aattovauhtiin” pitäisi päästä ja siinä pysyä, jotta kaikki tehtävät tulevat tehtyä ennen aattoa. Listoja on vaikka muille jakaa: Siivoukset, lahjat, joulukortit, leivonnaiset jne. jne.

Päätinkin, että tänä jouluna en stressaa listojen kanssa. Pistän paperille mitä pitää tehdä ja teen mitä ehdin. Jos jää siivoamatta joku nurkka, siivoan sen joulun jälkeen. Tärkeää on myös nauttia joulun odotuksesta ja siihen valmistautumisesta. Yhdessä läheisten kanssa.

Elokuva muistutti minua myös elämästä yleensä. Riemumieltä tarvitaan elämässäkin. Ja riemumieli tulee rakkaista, läheisistä sekä ihan arkisista ja tavallisista asioista. Kun sen vain aina muistaisi.

Onneksi vaalit ovat jälleen takanapäin ja on palattu päiväjärjestykseen.

Ennen vaaleja pakkas osa porukoista olla kovin “laukalla” ja heiteltiin jopa terveydelle vaarallisia ehdotuksia. Niin kuin nyt sekin, ettei kuntien saisi jatkossa ostaa muualta mitään omien sosiaali- ja terveyspalvelujen lisäksi. Eihän siitä nyt mitään tulisi. Jäisi muun muassa hoitoja, leikkauksia, lastensuojelupalveluja ja vanhuspalveluja saamatta.

Kuntarakennelakiluonnos lähtee lausunnolle ja keväällä kuullaan mitä mieltä kunnat siitä ovat. Osana kuntarakennelakiluonnosta on myös sosiaali- ja terveydenhuollon linjauksia. Tällä hetkellä ne ovat vielä hyvin yleisellä tasolla, mutta konkretisointi jatkuu.

Tästä on hyvä jatkaa sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista.

Lokakuun kahdeksantena päivänä meikäläisellä tuli täyteen 2000 päivää ministerinä. Tieto yllätti, sillä en ole itse ehtinyt päiviä räknäilemään. Ollut muka muutakin hommaa…

Kyseisenä päivänä olin Lapissa kiertueella. Kemijärvellä oli järjestetty oikein kakkukahvit asian kunniaksi. Hämmentävää, mutta kieltämättä kiva yllätys.

Matkalla Rovaniemeä kohti mietin, miten paljon omaan työhöni liittyvää 2 000 päivän aikana onkaan tapahtunut. Tehyläisten irtisanoutumisuhka, Malagan bussionnettomuus, insuliinisurmat, valelääkärit, kouluampumiset Tuusulan Jokelassa ja Kauhajoella, sikainfluenssa ja rokotusruuhkat, narkolepsia ja monia muita ikuisesti mieleen piirtyneitä huolen täyttämiä päiviä.

Läheskään kaikkia niistä päivistä en haluaisi elää uudelleen.

Eivät nämä minun työpäiväni silti ole olleet yhtään mitään verrattuna niihin päiviin, joita eri puolilla Suomea koetaan omaishoitajina, yksinhuoltajina, sairaina, vammaisina, saattohoitajina, lasten ja nuorten kasvattajina, sairaan lapsen vanhempana, masennuksen kohdatessa, päihteiden pilaamissa perheissä ja muissa huolen täyttämissä päivissä.

Eli ilman muuta olen pitkistä päivistä huolimatta saanut olla etuoikeutettu. Olen saanut oppia paljon uusia asioita. Parhaita hetkiä oivalluksen kannalta ovat tapaamiset ihmisten kanssa. Torilla, työpaikalla, sairaalavuoteen äärellä, oppilaitoksessa, kotona… Suomalaiset ovat hienoja ihmisiä.

Toki kokemusta on tullut myös erilaisista tavoista tehdä politiikkaa. Välistävetojen, mustamaalaamisen ja valehtelemisen kohteena oleminen kuuluu ministerin työhön. Ei se kivaa ole, mutta pakko kai sekin on kestää.

Huippuhetkiäkin on koettu.

Yksi niistä on vuonna 2009 läpi saatu vammaisten henkilökohtaisen avun järjestelmän käynnistyminen. Sitä edelsi viikkojen vääntö, mutta niin se vain tuli voimaan. Toinen oli kotikuntalain läpimeno. Nyt muun muassa vanhukset voivat muuttaa lähemmäs omaisiaan. Molempia lakeja oli odotettu yli 10 vuotta.

”Pystyykö tuossa työssä pitämään sydämen puhtaana?”, kysyi eräs kansalainen tuona päivänä matkalla Lappiin.

Kyllä pystyy, kun uskaltaa olla tarvittaessa eri mieltä ja puolustaa sitä, minkä näkee ihmisen parhaaksi.

Paula Risikko
sosiaali- ja terveysministeri