Paula Risikko

Kansanedustaja, eduskunnan I varapuhemies, terveystieteiden tohtori, sairaanhoitaja.

Olen politiikassa ihmisten, en politiikan vuoksi. Kukaan ei osaa kaikkea. On tärkeintä arvostaa sekä kuunnella ja kuulla muita ihmisiä. Heissä asuu kaikki asiantuntemus, mitä me päättäjät tarvitsemme. Vain tekemällä ja oppimalla voi kehittää asioita.

Minusta tämä koskee niin ihmistä itseään kuin koko Suomea. Uskon ihmiseen ja hänen vahvuuksiinsa. Haluan kannustaa ja luoda mahdollisuuksia pärjätä. Ihminen tarvitsee ongen – ei pelkkää kalaa. Haluan toiminnallani pitää huolta myös heistä, jotka eivät syystä tai toisesta onnistu.

”Maharotoonta ei ookkaan.”

Liity Paulan tiimiin!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi*

Paula Facebookissa

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons

Kansallinen Veteraanipäivä 27.4.2026
Kolmen valtakunnan rajalla/Kilpisjärvi
Paula Risikko, eduskunnan varapuhemies



Hyvät sotaveteraanit ja -invalidit, arvoisat lotat ja pikkulotat, veteraanien omaiset, järjestäjät, puolustusvoimien edustajat,
Arvoisat juhlavieraat,

”Yksi on laki Lapissa:
pystypäisenä pysyä”.

Nämä Uuno Kailaan runon sanat tulivat mieleeni, kun ensimmäisen kerran näin tämän tilaisuuden ohjelmalehtisen. Siinä oli kuva kahdesta sotilaasta, jotka tervehtivät Suomen lippua kolmen valtakunnan rajapyykillä. Pystyssä päin, lippua kunnioittaen.

Kuten kaikki tiedämme, kunniaan on paljon syytä. Suomen tarina on sankaritarina. Sukupolvi toisensa jälkeen on rakentanut tätä maata, eikä vaikeuksienkaan keskellä ole luovuttanut. Joskus uhkana on ollut vihollisen sotilas, joskus sadon on vienyt halla. Joskus on taivuttu, mutta koskaan ei ole katkettu. Juuri täällä Lapissa tiedämme, että tuhottu maa on aina uudeksi raivattu ja poltetut talot jälleenrakennettu.

Nyt tänään olemme kokoontuneet tänne muistamaan maamme sankareista suurimpia: sotaveteraaneja. Yöllä 26.4.1945 kello 1.30 suomalaiset sotilaat kohottivat pienen Suomen lipun rajapyykin lipputankoon merkiksi vapaasta maasta. Hieman myöhemmin kenraali Siilasvuo lähetti marsalkka Mannerheimille sähkeen. Siinä luki: ”tehtävä suoritettu.”

Viimeistään nyt veteraanien tehtävä todella on suoritettu. On vahdinvaihdon aika. Veteraanien sukupolvi on väistymässä ja on nuorempien sukupolvien aika kantaa vastuunsa maamme rakentamisesta ja rajojen turvaamisesta.

Sota-aika on silti se peili, josta me yhä näemme oman itsemme ja yhteiskuntamme. Tutkimusten mukaan noin puolet nykyisistä suomalaisista pelkää sotaa. Kuten kaikki tiedämme, maailma on turvattomampi kuin pitkään aikaan. Ukrainassa käydään sotaa, Hormuzinsalmen saarto tuntuu saartavan meidätkin.

Eduskunta juuri parhaillaan käsittelee selontekoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristön muutoksesta. Siinä todetaan, että pohjoismaisella yhteistyöllä on entistäkin suurempi merkitys Venäjän jatkaessa vihamielistä toimintaansa.

Täällä Lapissa tämä ajatus tuntuu ehkä itsestään selvyydeltä. Rajan ylihän on aina liikuttu ja toista autettu. Suomen liittyminen Natoon vuonna 2023 loi itse asiassa tilanteen, joka monella tavalla oli jo aiemmin tuttu täältä kolmen valtakunnan rajapyykiltä. Norjan, Ruotsin ja Suomen rajavartijat ja sotilaat pitkään ovat hoitaneet sitä yhdessä. Nyt näiden kolmen valtion joukko-osastot turvaavat yhdessä rajoja osana vieläkin suurempaa liittoumaa.

Tässä nykyisessä turvallisuustilanteessa tarvitsemme veteraanien viisautta. Jokainen sodan kokenut ihminen ymmärsi, että varautuminen on viisautta. Jokainen myös ymmärsi, että rintama ei kestä ilman muiden tukea.

Nykyisin puhumme kokonaisturvallisuudesta, jolla tarkoitamme sitä, että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, järjestöjen, yritysten ja kaikkien kansalaisten yhteistyönä. Sodan aikana tällaista kieltä ei käytetty, mutta jokainen ymmärsi, että kukaan ei pärjää yksin. Jokainen sotilas oli osa jotakin itseään suurempaa: joukko-osastoa tai ryhmää, mutta myös perhettä, sukua ja omaa kotiseutua.

Sota-ajan kirjeistä paljastuu mielenkiintoinen asia. Mitä vaikeampi tilanne oli rintamalla, sitä enemmän miehet kirjoittivat rakentamisesta. Kun kaikkialla ympärillä oli vain tuhoa, oli tärkeätä haaveilla jonkin uuden rakentamisesta. Siteeraan erään suomalaisen sotilaan kirjettä vaimolleen:

”Niin, kyllä minä vielä jaksan toivoa, että kerran vielä pääsen omalle pellolle, omalle rakennustyömaalle ja omalle työverstaalle, työskentelemään meidän oman kotimme hyväksi.”

Sodan jälkeen Lapissa olivat jäljellä vain tuhotut talot, tyhjät kylät. Kaikki rakennettiin uudelleen. Eräs rakentajista oli 12-vuotias pikkupoika, joka kertoi pituuskasvunsa pysähtyneen, koska joutui niin nuorena raskaisiin metsätöihin.

Rakentamista voidaan mitata sillä, kuinka monta taloa valmistui, kuinka paljon betonia käytettiin, kuinka nopeasti perustukset valettiin. Veteraanien sukupolven työn arvoa ei kuitenkaan voi tällä tavalla mitata. Monet sodan jälkeen rakennetut talot on jo purettu, mutta veteraanien arvokkain rakennustyö säilyy sukupolvelta toiselle.

Veteraanit nimittäin rakensivat Suomen idean: ajatuksen maasta, jossa kaveria ei jätetä, periksi ei anneta, koti on tärkeä, kukaan ei ole toista arvokkaampi, yrittämällä pärjätään.

Nykyaikana usein tuntuu siltä kuin olisimme kadottaneet yhteisen tarkoituksen yhteiskunnastamme. Sota on aina tragedia eikä sota-aikaa ole mitään syytä kadehtia. Sodan aikana yhteiskunnan tarkoitus oli kuitenkin koko ajan selvä. Yhteinen tarkoitus yhdisti suomalaisia auttamaan naapureitaan, pitämään huolta muista ihmisistä ja tekemään vapaaehtoista työtä tämän maan puolesta.

Toivon, että nykysukupolvet oppivat veteraaneilta yhdessä tekemisen taidon. Tämä on erittäin tärkeätä nykyisin, kun monet ristiriidat repivät maatamme ja jakavat ihmisiä eri leireihin.


Juhlavieraat, ystävät,

Sodan jälkeen muotiin tulivat kirjat, jotka kuvasivat ihmisten kaipuuta pohjoiseen. Helge Miettunen, josta myöhemmin tuli kansanedustaja, kirjoitti kirjan Sivistynyt kurjuus. Se kuvasi sodan särkemän maisterismiehen matkaa Helsingistä pohjoisen jälleenrakennustyömaille.
Siellä Lapin luonto ja ahkera työ paransivat särkyneen mielen:

”Hän näki elämän, väärentämättömän, aidon elämän. Ja suuri rauha valtasi hänen mielensä. Hän liittyi välittömästi kokonaisuuteen, oli jätkänä jätkien joukossa, ei tippakaan parempana eikä tippaakaan huonompana. Hän oli eräs ihminen täällä mahtavan luonnon keskellä, joka teki raskasta työtä, söi hyvin ja nukkui paljon, poltti joskus sätkän eikä ajatellut liikoja. Se oli äärimmäisen vapauttavaa. Oli vain tämä luminen hongikko ja sen humiseva tuuli.”

Oli vain luminen hongikko ja humiseva tuuli. Varmasti jokainen Lapissa elävä ihminen tuntee tämän luonnon rauhan.
Ajattelen, että nykyisessä turvallisuustilanteessa me kaikki suomalaiset tarvitsemme samanlaista rauhaa. Mielenrauha on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta.

Silti emme voi sulkea silmiämme. Nykyinen turvallisuustilanne varmasti aiheuttaa huolta myös täällä pohjoisessa, kuten kaikkialla muuallakin. Ulkoministerin linjauksen mukaan Suomen arktisessa turvallisuuspolitiikassa varaudutaan jännitteiden ja valtioiden välisten ristiriitojen kasvuun ja toimitaan niiden ennaltaehkäisemiseksi.

Yhdessä kuitenkin selviämme, kunhan säilytämme mielenrauhan, pidämme pään kylmänä ja sydämen lämpimänä.

”On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.”

Näiden Eino Leinon sanojen myötä kiitän teitä kaikkia ja toivon voimia työhön rauhallisen ja turvallisen Suomen puolesta.


Kiitos!
See MoreSee Less

Kansallinen Veteraanipäivä 27.4.2026                          
Kolmen valtakunnan rajalla/Kilpisjärvi
Paula Risikko, eduskunnan varapuhemies
 
 
 
Hyvät sotaveteraanit ja -invalidit, arvoisat lotat ja pikkulotat, veteraanien omaiset, järjestäjät, puolustusvoimien edustajat, 
Arvoisat juhlavieraat,
 
”Yksi on laki Lapissa:
pystypäisenä pysyä”.
 
Nämä Uuno Kailaan runon sanat tulivat mieleeni, kun ensimmäisen kerran näin tämän tilaisuuden ohjelmalehtisen. Siinä oli kuva kahdesta sotilaasta, jotka tervehtivät Suomen lippua kolmen valtakunnan rajapyykillä. Pystyssä päin, lippua kunnioittaen.
 
Kuten kaikki tiedämme, kunniaan on paljon syytä. Suomen tarina on sankaritarina. Sukupolvi toisensa jälkeen on rakentanut tätä maata, eikä vaikeuksienkaan keskellä ole luovuttanut. Joskus uhkana on ollut vihollisen sotilas, joskus sadon on vienyt halla. Joskus on taivuttu, mutta koskaan ei ole katkettu. Juuri täällä Lapissa tiedämme, että tuhottu maa on aina uudeksi raivattu ja poltetut talot jälleenrakennettu.
 
Nyt tänään olemme kokoontuneet tänne muistamaan maamme sankareista suurimpia: sotaveteraaneja. Yöllä 26.4.1945 kello 1.30 suomalaiset sotilaat kohottivat pienen Suomen lipun rajapyykin lipputankoon merkiksi vapaasta maasta. Hieman myöhemmin kenraali Siilasvuo lähetti marsalkka Mannerheimille sähkeen. Siinä luki: ”tehtävä suoritettu.”  
 
Viimeistään nyt veteraanien tehtävä todella on suoritettu. On vahdinvaihdon aika. Veteraanien sukupolvi on väistymässä ja on nuorempien sukupolvien aika kantaa vastuunsa maamme rakentamisesta ja rajojen turvaamisesta.
 
Sota-aika on silti se peili, josta me yhä näemme oman itsemme ja yhteiskuntamme. Tutkimusten mukaan noin puolet nykyisistä suomalaisista pelkää sotaa. Kuten kaikki tiedämme, maailma on turvattomampi kuin pitkään aikaan. Ukrainassa käydään sotaa, Hormuzinsalmen saarto tuntuu saartavan meidätkin.
 
Eduskunta juuri parhaillaan käsittelee selontekoa ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimintaympäristön muutoksesta. Siinä todetaan, että pohjoismaisella yhteistyöllä on entistäkin suurempi merkitys Venäjän jatkaessa vihamielistä toimintaansa.
 
Täällä Lapissa tämä ajatus tuntuu ehkä itsestään selvyydeltä.  Rajan ylihän on aina liikuttu ja toista autettu. Suomen liittyminen Natoon vuonna 2023 loi itse asiassa tilanteen, joka monella tavalla oli jo aiemmin tuttu täältä kolmen valtakunnan rajapyykiltä. Norjan, Ruotsin ja Suomen rajavartijat ja sotilaat pitkään ovat hoitaneet sitä yhdessä. Nyt näiden kolmen valtion joukko-osastot turvaavat yhdessä rajoja osana vieläkin suurempaa liittoumaa.
 
Tässä nykyisessä turvallisuustilanteessa tarvitsemme veteraanien viisautta. Jokainen sodan kokenut ihminen ymmärsi, että varautuminen on viisautta. Jokainen myös ymmärsi, että rintama ei kestä ilman muiden tukea.
 
Nykyisin puhumme kokonaisturvallisuudesta, jolla tarkoitamme sitä, että yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, järjestöjen, yritysten ja kaikkien kansalaisten yhteistyönä. Sodan aikana tällaista kieltä ei käytetty, mutta jokainen ymmärsi, että kukaan ei pärjää yksin.  Jokainen sotilas oli osa jotakin itseään suurempaa: joukko-osastoa tai ryhmää, mutta myös perhettä, sukua ja omaa kotiseutua.
 
Sota-ajan kirjeistä paljastuu mielenkiintoinen asia. Mitä vaikeampi tilanne oli rintamalla, sitä enemmän miehet kirjoittivat rakentamisesta. Kun kaikkialla ympärillä oli vain tuhoa, oli tärkeätä haaveilla jonkin uuden rakentamisesta. Siteeraan erään suomalaisen sotilaan kirjettä vaimolleen:
 
”Niin, kyllä minä vielä jaksan toivoa, että kerran vielä pääsen omalle pellolle, omalle rakennustyömaalle ja omalle työverstaalle, työskentelemään meidän oman kotimme hyväksi.”
 
Sodan jälkeen Lapissa olivat jäljellä vain tuhotut talot, tyhjät kylät. Kaikki rakennettiin uudelleen. Eräs rakentajista oli 12-vuotias pikkupoika, joka kertoi pituuskasvunsa pysähtyneen, koska joutui niin nuorena raskaisiin metsätöihin.
 
Rakentamista voidaan mitata sillä, kuinka monta taloa valmistui, kuinka paljon betonia käytettiin, kuinka nopeasti perustukset valettiin. Veteraanien sukupolven työn arvoa ei kuitenkaan voi tällä tavalla mitata. Monet sodan jälkeen rakennetut talot on jo purettu, mutta veteraanien arvokkain rakennustyö säilyy sukupolvelta toiselle.  
 
Veteraanit nimittäin rakensivat Suomen idean: ajatuksen maasta, jossa kaveria ei jätetä, periksi ei anneta, koti on tärkeä, kukaan ei ole toista arvokkaampi, yrittämällä pärjätään.
 
Nykyaikana usein tuntuu siltä kuin olisimme kadottaneet yhteisen tarkoituksen yhteiskunnastamme. Sota on aina tragedia eikä sota-aikaa ole mitään syytä kadehtia. Sodan aikana yhteiskunnan tarkoitus oli kuitenkin koko ajan selvä. Yhteinen tarkoitus yhdisti suomalaisia auttamaan naapureitaan, pitämään huolta muista ihmisistä ja tekemään vapaaehtoista työtä tämän maan puolesta.
 
Toivon, että nykysukupolvet oppivat veteraaneilta yhdessä tekemisen taidon. Tämä on erittäin tärkeätä nykyisin, kun monet ristiriidat repivät maatamme ja jakavat ihmisiä eri leireihin.
 
 
Juhlavieraat, ystävät,
 
Sodan jälkeen muotiin tulivat kirjat, jotka kuvasivat ihmisten kaipuuta pohjoiseen. Helge Miettunen, josta myöhemmin tuli kansanedustaja, kirjoitti kirjan Sivistynyt kurjuus. Se kuvasi sodan särkemän maisterismiehen matkaa Helsingistä pohjoisen jälleenrakennustyömaille.
Siellä Lapin luonto ja ahkera työ paransivat särkyneen mielen:
 
”Hän näki elämän, väärentämättömän, aidon elämän. Ja suuri rauha valtasi hänen mielensä. Hän liittyi välittömästi kokonaisuuteen, oli jätkänä jätkien joukossa, ei tippakaan parempana eikä tippaakaan huonompana. Hän oli eräs ihminen täällä mahtavan luonnon keskellä, joka teki raskasta työtä, söi hyvin ja nukkui paljon, poltti joskus sätkän eikä ajatellut liikoja. Se oli äärimmäisen vapauttavaa. Oli vain tämä luminen hongikko ja sen humiseva tuuli.”
 
Oli vain luminen hongikko ja humiseva tuuli. Varmasti jokainen Lapissa elävä ihminen tuntee tämän luonnon rauhan.
Ajattelen, että nykyisessä turvallisuustilanteessa me kaikki suomalaiset tarvitsemme samanlaista rauhaa. Mielenrauha on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta.
 
Silti emme voi sulkea silmiämme. Nykyinen turvallisuustilanne varmasti aiheuttaa huolta myös täällä pohjoisessa, kuten kaikkialla muuallakin. Ulkoministerin linjauksen mukaan Suomen arktisessa turvallisuuspolitiikassa varaudutaan jännitteiden ja valtioiden välisten ristiriitojen kasvuun ja toimitaan niiden ennaltaehkäisemiseksi.
 
Yhdessä kuitenkin selviämme, kunhan säilytämme mielenrauhan, pidämme pään kylmänä ja sydämen lämpimänä.
 
”On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.”
 
Näiden Eino Leinon sanojen myötä kiitän teitä kaikkia ja toivon voimia työhön rauhallisen ja turvallisen Suomen puolesta.
 
 
Kiitos!Image attachmentImage attachment

52 CommentsComment on Facebook

🙏🇫🇮❤️

Arvostan. Paulaa tarvitaan Isänmaan asialle jatkossakin.

Hyvin oli ilmaistu vanha-/nykytila,ei yhtään kuin eduskunnasta olisi tullut,Lapin selkosilla ihminenkin muuttuu,tulee isoja ajatuksia,kuin maalaisjärki palautuis hetken verran,kiitos,vie sanat/ajatukset arkadialle

View more comments

Kilpisjärvi. Kohti veteraanipäivän juhlaa kolmen maan rajalle. See MoreSee Less

Kilpisjärvi. Kohti veteraanipäivän juhlaa kolmen maan rajalle.

16 CommentsComment on Facebook

Loistavaa. 🇫🇮 Hieno perinne jatkuu….. Hyvää veteraanipäivää Sinulle 😊

Nämä kolme maata yhdessä suojelemassa pohjoista elinpiiriämme: Toivotamme parasta mahdollista tulevaa!🇫🇮.

Aurinkoista matkaa🇫🇮☀️ Olispa siellä!

View more comments

Puhetiivistelmä 25.4.2026
Varapuhemies Paula Risikko: Sydänsairauksien hoitopolut kuntoon

Varapuhemies Paula Risikko luennoi lauantaina 25.4.Kauhavan Seudun Sydänyhdistyksen tilaisuudessa. Hän totesi puheessaan, että Suomen yleisimpiin kansansairauksiin lukeutuvia sydänsairauksia ei ole vielä voitettu. Hän peräänkuulutti oireiden tunnistamista, hoitoon pääsyä ja hoidon jatkuvuuden varmistamista.

Risikko muistutti, että Suomessa on korkeatasoinen terveydenhuolto, ammattitaitoinen henkilöstö ja tutkittuun tietoon perustuvat hoitokäytännöt, mutta siitä huolimatta meillä on muita Pohjoismaita korkeampi työikäisten kuolleisuus sydän- ja verisuonisairauksiin.

”Sydänsairaiden kohdalla on viiveitä sairauden tunnistamisessa ja hoidon saatavuudessa sekä ongelmia hoitoketjun sujuvuudessa. Laadukas ja vaikuttava hoito syntyy perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon, sosiaaliturvan ja vertaistuen kokonaisuudesta. Suomen sote-järjestelmän yksi suurimmista kipupisteistä liittyy hoidon jatkuvuuteen.”, Risikko sanoi.

Tilastokeskuksen mukaan verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 18 400 suomalaista vuonna 2024. Yleisin syy on sepelvaltimotauti, johon kuolee Suomessa vuosittain noin 1 500 työikäistä eli 15–64-vuotiasta.

Risikko kertoi, että työikäisten sydän- ja verisuoni­tauti­kuolleisuus on Suomessa jopa kaksi kertaa suurempaa kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Erilainen geeniperimä ei selitä asiaa. Syy on elin­tavoissa, mutta myös hoidossa.

Risikko peräänkuulutti, että parhaimman tuloksen saavuttamiseksi on kehitettävä potilaan koko hoitopolkua taudin toteamisesta aina kuntoutukseen ja seurantaan saakka. Jokaiselle sairastuneelle tulee Risikon mukaan tehdä yksilöllinen hoito- ja kuntoutussuunnitelma.

”Paras hoitotulos saavutetaan, kun eri asiantuntijoiden palvelut koordinoidaan sairastuneen ihmisen parhaaksi.Tietojen pitää kulkea ja niitä on käytettävä parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi. Vaikuttava hoitoketju säästää ihmishenkiä ja kustannuksia. Kansantaudeilla on suuri vaikutus ihmisten työkykyyn, palvelujen tarpeeseen ja kansantalouteen”, hän totesi.

Lisäksi hänen mukaansa on muistettava järjestöjen, kuten Sydänliiton ja -yhdistysten tuottamat palvelut, mm. ohjaus, neuvonta ja vertaistuki. Sairastuneille ja heidän läheisilleen elintärkeä vertaistuki on järjestöjen erityisosaamista.
See MoreSee Less

3 CommentsComment on Facebook

Hyviä huomioita hoitoon pääsemisen vaikeudesta. Hoitopolku on hyvä työväline, jos resurssit polun toteutukseen ovat riittävät ja polkuun kirjatut toimenpiteet toteutuvat. Uutena ilmiönä on, että Suomessa tarvitaan asiakkaan maksukykyä hakeutua hoidon piiriin, erityisesti uusimpien maksukorotusten myötä, jos ne toteutuvat esitetyn suuruisina. Kovasti toivoisin, että Sydänliitto palaisi uudessa strategiassaan vahvemmin juurilleen sydänsairastuneen hoidon ja kuntoutumisen edunvalvojaksi. Hyvinvointialueet eivät sitä tehtävää hoida.

Hyviä ajatuksia, jotka olisi syytä ottaa potilastyössä käyttöön. Niin ei valitettavasti tapahdu ja siksi moni sairaus jää tunnistamatta. Hoitoonpääsystä on tehty vaikeaa ja asenteet ovat muuttuneet. Huom! En ole E-Pn asiakas

”Moni suomalainen kokee tällä hetkellä epävarmuutta ja kantaa huolta ympäröivästä maailmasta. Kansainvälisen politiikan jännitteet, pitkittyneet konfliktit ja talouden ailahtelevuus ovat heijastuneet Suomeen odottamattoman voimakkaasti. Pitkään valmisteltu ja toivottu talouskasvu on antanut odottaa itseään, ja tämä näkyy lisääntyneenä huolena työllisyydestä, toimeentulosta ja turvallisuudesta.

Tällä viikolla käytiin Orpon hallituksen viimeinen kehysriihi, jossa pyrittiin vastaamaan edellä mainittuihin huolenaiheisiin, ennen kaikkea tukemaan kasvua. Toki jo edellisten kolmen vuoden aikana hallitus on laittanut hyvinvointiyhteiskunnan perustaa kuntoon mm. tekemällä päätöksiä, joilla taitetaan velkaantumista ja vahvistetaan taloutta monin tavoin.

Orpon hallitus on jo tähän mennessä vienyt läpi historialliset uudistukset työmarkkinoilla, työllisyydessä ja sosiaaliturvassa. Yrittäjyyden edellytyksiä on parannettu paikallisella sopimisella, työrauhalainsäädännöllä, luvituksen nopeuttamisella ja madaltamalla palkkaamisen kynnystä. Tulevalla yhdistelmävakuutuksella helpotetaan palkkatyön ja yrittäjyyden yhteensovittamista.

Kasvu ja työllisyys, ihmisten pärjääminen sekä isänmaan turvallisuus ovat tuoreen kehysriihen päätösten tavoitteet. Lisäsäästöjä kuitenkin joudutaan myös tekemään. Iso osa niistä kohdistuu valtionhallintoon” kirjoittaa eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.

Risikon koko kirjoituksen, jossa käydään läpi tarkemmin kehysriihen päätöksiä, pääset lukemaan nettisivuiltamme: www.pohjanmaankokoomus.fi/2026/04/25/hallitus-rakentaa-kasvua-vaikeassa-ajassa/
See MoreSee Less

5 CommentsComment on Facebook

Hallitus tuhoaa leikkauksilla

Pahinta oli kehysriihessä sairaiden alaspano. Jopa lääkäriliitto on siihen reagoinut.

Rakennetaanko korruptiontorjuntaa?

View more comments

Lataa lisää

Paula Instagramissa

Kansallinen veteraanipäivä Kilpisjärvellä.
Suomen itsenäisyyttä ja veteraanisukupolven työtä kunnioittaen. #kilpisjärvi
Kilpisjärvi. Kansallisen veteraanipäivän juhlaa kohti kolmen maan rajapyykille.
Tornionjoki - kohti Kilpisjärveä menossa 👍
Tänään vietetään Koiranpäivää, joka on Suomen Kennelliiton järjestämä valtakunnallinen teemapäivä. Sitä vietetään vuosittain 24. huhtikuuta. Tosin meidän Juniperilla Koiranpäivä on joka päivä.
Instagram post 18065500589341109
Kokkolan kirkko.

Paula Twitterissä

Lataa lisää
Scroll