Tätä kirjoittaessani käydään monipuolista keskustelua ”oikeudesta puuttua”. Toinen keskustelu koskee Tasavallan presidentti Niinistön syrjäytymisen ehkäisemistä miettineen työryhmän esityksiä ja toinen opettajien oikeutta puuttua häiriökäyttäytymiseen ja kiusaamiseen.
***
Arvioiden mukaan Suomessa luokat ovat levottomampia kuin OECD-maissa keskimäärin. OAJ:n kyselyn mukaan 71% opettajista kokee työrauhaongelmien lisääntyneen merkittävästi viime vuosina.
Tulos on hälyttävä, sillä jokainen ymmärtää, ettei tarvitse olla kuin yksi häiriötilanne luokassa, niin se vaikeuttaa kaikkien oppilaiden oppimista.
Opettajilla ei kuitenkaan ole kovinkaan paljon oikeuksia puuttua tilanteisiin ja siksi opettajat tarvitsevatkin sekä lisävaltuuksia että uusia keinoja puuttua häiriöihin ja kiusaamiseen.
Kasvatusta ei voi ulkoistaa kouluille, vaan ensisijainen kasvatusvastuu on aina lasten vanhemmilla. Kysymys on järkevistä rajoista, joita kaikki lapset ja nuoret tarvitsevat. Niin oppilaille kuin opettajille on taattava työrauha ja turvallinen ympäristö.
Kodin ja koulun välinen yhteistyö on keskeisessä asemassa myös silloin, kun häiriökäyttäytymistä ilmenee tai kun opettaja havaitsee kiusaamista. Perusopetuslaissa oleva yhteistyövelvoite kodin kanssa oikeuttaa opettajan ilmoittamaan havaitsemastaan tai kuulemastaan kiusaamisesta lapsen vanhemmille.
On tärkeää, että aikuiset puuttuvat asiaan välittömästi. Vanhempien vastuu ja toiminta korostuu näissä tilanteissa ja jatkotoimenpiteissä.
***
Presidentti Niinistön asettama asiantuntijaryhmä julkaisi ”ihan tavallisia asioita” eli arkikeinoja, joiden avulla voidaan tehdä lasten arjesta turvallisempaa. Työryhmä mietti muun muassa mitä voimme tehdä yhdessä, mihin voimme tarttua ja miten itse voi tukea antaa. Työryhmän näkökulma on nimenomaan meissä itse kussakin, ei viranomaisissa.
Esitykset saivat paljon myönteistä palautetta mutta myös kritiikkiä. Kritiikkiä tuli muun muassa siitä, ettei ryhmä ole huomioinut viranomaistoimia ja esittänyt resurssilisäyksiä. Joidenkin mielestä esitykset puuttuivat perheiden yksityisyyteen. Ja joidenkin mielestä se tehtiin naiiveilla ehdotuksilla
Itse pidän asiantuntijaryhmän valitsemaa näkökulmaa hyvänä.
Meillä on eri ministeriöissä meneillään kymmeniä viranomaistoimia, hankkeita ja projekteja syrjäytymisen ehkäisyyn ja siinä auttamiseen. Ja sosiaali- ja terveysministeriö koordinoi hallituksen em. syrjäytymisen vastaisia toimenpiteitä poikkihallinnollisella ohjelmalla. Lisäksi viime vuosina on tehty lukuisia selvityksiä viranomaistoimien parantamiseksi.
Miksi ihmeessä työryhmän esitys olisi pitänyt olla viranomaisille suunnattu ohjelma, joita on jo vaikka ”pellolle levittää”?
Ja toiseksi: tämä ongelma ei ratkea pelkällä viranomaistoimilla vaan syrjäytymisen estämisessä ja siinä auttamisessa tarvitaan myös muita kuin viranomaisia. Tarvitaan minua ja Sinua.
Ja mitä tulee nuoren omaan kannustamiseen tai perheen ja lähimmäisen vastuun muistuttamiseen arkikeinoin, en pidä sitäkään huonona. Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee kannustusta ja onnistumisen kokemuksia. Ja meillä kaikilla on vastuu ja sen antama oikeus auttaa.
Paula Risikko
sosiaali- ja terveysministeri
Julkaistu: Opettaja-lehti 23.10.2012.
