Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja, terveystieteiden tohtori Paula Risikko on huolissaan ikääntyneiden palveluiden saatavuuden viiveistä. Risikko vieraili Kankaanpäässä Kankaanpään Kokoomuksen tilaisuudessa lauantaina 8.3.2025.
”Palvelut tulee saada oikea-aikaisesti ja ilman turhia viiveitä. Lain mukaan kiireellinen palvelu tulee järjestää heti ja kiireetön palvelu viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Mielestäni vanhuspalvelulakia on jatkossa kiristettävä siten, että kiireetönkin palvelu on järjestettävä nopeammin”, Risikko toteaa.
Risikko muistutti puheessaan, että tammikuussa uutisoitiin eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin antaneen Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle (Varha) huomautuksen iäkkäiden palveluasumispaikkojen järjestämisestä. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Varha on rikkonut lakia, koska alueella olisi ollut vapaana vanhainkotipaikkoja, mutta niiden hankkimiseen ei ollut kohdennettu rahaa. Sakslinin mukaan hyvinvointialue olisi ollut velvollinen kohdentamaan rahoja, jotta paikat vanhainkoteihin olisivat järjestyneet. Apulaisoikeusasiamiehen mukaan iäkkäillä on ollut oikeus saada sosiaalipalveluja vanhuspalvelulain mukaisesti ilman viivytyksiä.
Risikon mukaan apulaisoikeusasiamies on ratkaisussaan oikeassa. Risikko kertoo olevansa huolissaan siitä, että usein vanhus joutuu odottamaan tarvitsemiaan palveluja liian kauan.
”Hyvinvointialueiden kannattaa tehdä yhteistyötä yksityisten palvelutuottajien ja järjestöjen kanssa. Hänen mukaansa usein kuvitellaan, että laatu ja kustannussäästöt asuvat julkisessa palvelussa. Näin ei välttämättä ole, kun kustannuksia avoimesti verrataan”, Risikko sanoi.
Risikko korostaa, että palveluasumisen tulee tapahtua mahdollisimman lähellä vanhuksen lähiyhteisöä. Palveluasumiseen ja ympärivuorokautiseen hoivaan on myös varmistettava lääkäripalvelut, jottei sairasta ikääntynyttä ihmistä tarvitse tarpeettomasti siirtää paikasta toiseen. ”Kotihoidon, palveluasumisen ja ympärivuorokautisen hoivan määrä on mitoitettava todellista tarvetta vastaavaksi. Kaikkia niitä tarvitaan enemmän, ja oikeus niihin on vahvistettava. Palvelujen on oltava aina myös kuntouttavia”, totesi Risikko.