Kaikissa kunnissa on tavoitteena kuntalaisten hyvinvointi. Kuntien tehtävänä on mahdollistaa ympäristö, jossa kuntalaisilla on edellytykset voida hyvin.
Kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on tulevaisuudessakin kunnan tehtävä, vaikka sosiaali- ja terveyspalvelut ovat siirtyneet hyvinvointialueille.
Ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavat varhaiskasvatus ja koulutus, liikunta-, ruoka- ja kulttuuripalvelut, kaavoitus, liikennejärjestelyt kuten myös monet muut kuntien hoitamat tehtävät.
Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on osa kuntasuunnittelua. Lain mukaan kunnan on otettava kuntalaistensa terveyden edistäminen osaksi kunnan toimintojen suunnittelua. Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä.
Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain. Lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus.
Ennaltaehkäisevien palveluiden painottaminen ja perustason palveluiden vahvistaminen kuuluvat molemmat hyvinvointialueiden tavoitteisiin.
Sote-uudistuksen päämääränä on tarjota toimivat palvelut. Laadukkaat sosiaali- terveyspalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta. Tavoitteena on lisätä palveluiden laatua, saattavuutta ja tasa-arvoisuutta.
Yksi keino lisätä palvelujen saatavuutta on hyödyntää monipuolisemmin palvelujen tuottajia ja lisätä palvelujen käyttäjän valinnanvapautta. Valinnanvapaus ei ole itsetarkoitus, vaan keino nopeuttaa palvelujen saatavuutta.
Kun tarkastelemme suomalaista hyvinvointia ja sen edistämistä, terveys, talous ja työllisyys sekä niiden väliset kytkökset nousevat selkeästi esille. Usein keskustelussa kuitenkin terveys unohtuu, vaikka sillä on selkeä ja vaikuttava yhteys niin talouteen kuin työllisyyteenkin.
Ihmisten terveydellä ja terveyden edistämisen toimilla on laajakantoisia vaikutuksia niin yksilöille kuin koko yhteiskunnalle. Terveillä elintavoilla voidaan ehkäistä tai ainakin siirtää useiden kansantautien puhkeamista. Jokainen voi siis omilla valinnoillaan vaikuttaa terveyteensä. Ja yhteiskunnan tehtävänä on tukea siinä.
Paula Risikko