Apteekkipalvelut ovat olennainen osa terveyspalveluja, ja niiden merkitys tulee väestön ikääntyessä ja palvelujen keskittyessä edelleen kasvamaan. Kansanedustaja, eduskunnan varapuhemies ja terveystieteiden tohtori Paula Risikko peräänkuulutti apteekkipalvelujen säilymistä kuntalaisten lähipalveluna puhuessaan viikonloppuna Isojoella ja Vimpelissä. Hän korosti, että asiassa tarvitaan myös valtiovallan tukea.
”Apteekit ovat tärkeä osa terveyspalveluiden kokonaisuutta ja potilaiden hoitoketjua. Mikäli esimerkiksi pienellä paikkakunnalla apteekki lopettaa toimintansa, merkitsee se ongelmia paitsi lääkkeiden saatavuuteen, niin myös lääketurvallisuuteen ja koko lääkehuoltoon. Monissa apteekeissa on myös palveluja, jotka täydentävät muita terveyspalveluja”, Risikko sanoi.
Risikko korosti, että Suomen tämänhetkinen vahvuus on laaja apteekkiverkosto ja hyvät aukioloajat. Nämä tulee jatkossakin säilyttää.
”Apteekit sijaitsevat siellä missä ihmiset asuvat ja asioivat. Tämä antaa apteekeille erinomaisen mahdollisuuden kehittyä vielä nykyistäkin monipuolisimmiksi terveydenhuollon lähipalvelupisteiksi. Tämä on meidän lainsäätäjien mahdollistettava”, Risikko sanoi.
Risikko nosti esiin apteekkien merkityksen muun muassa lääkehoidon ongelmien ehkäisyssä. Tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi iäkkäiden monilääkitys ja vältettävien lääkkeiden käyttö ovat lisääntyneet.
”Tilastotietojen valossa voidaan sanoa, että mitä enemmän ikää ja lääkkeitä, sitä enemmän ongelmia. Tutkimusten mukaan joka kolmas 75 vuotta täyttänyt suomalainen käyttää vältettäväksi luokiteltuja lääkkeitä. Hoivakodeissa ja kotihoidossa arviolta puolet asiakkaista käyttää vältettäväksi luokiteltuja lääkkeitä. Suomalaistutkimuksen mukaan joka neljäs 65 vuotta täyttäneiden sairaalahoitoon joutumisista on yhteydessä lääkkeisiin”, Risikko totesi.
Arvioiden mukaan kolmasosa lääkityshaitoista olisi ennaltaehkäistävissä. Haasteena on lääkehoidon seurannan heikkeneminen, koska potilaat tapaavat yhä harvemmin samoja lääkäreitä tai muita terveydenhuollon ammattilaisia.
”Lääkehoidon ongelmien ehkäisyssä lähiapteekin merkitys on suuri. Erityisesti niillä alueille, joissa palvelut ovat siirtyneet kauemmaksi, voidaan hyödyntää apteekkien palveluja kansalaisten terveyden edistämiseksi.”
Risikon mukaan apteekkien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä on tiivistettävä.
”Yhteistyötä hyvinvointialueiden ja apteekkien välillä on kehitettävä ja lääkealan asiantuntijoiden osaamista on hyödynnettävä paremmin lääkehoitojen tulosten parantamiseksi. Yhteistyöstä on hyviä esimerkkejä eri paikkakunnilta”, hän sanoi.
Risikko muistutti, että lääkehuollon toimivuus on myös keskeinen turvallisuustekijä yhteiskunnan poikkeustilanteissa.
”Olemme tämän jo useita kertoja nähneet; kun jonkinlainen häiriötilanne tulee, niin ensiksi täytetään vessapaperivarastot, ja heti seuraavaksi mennään apteekkiin”, Risikko sanoi.
”Kaikki edellä esitetyt asiat osaltaan perustelevat apteekkien tärkeyttä. Valtiovallan päätösten ja muiden toimien pitää tukea apteekkien toimintaa”, sanoi Risikko.