Kaatuneitten muistolle

Kirjoitukset

Viime sunnuntaina vietettiin Kaatuneitten muistopäivää. Päivän juuret ovat syvällä Suomen historian maaperässä. Se muistuttaa meille nuoremmille polville uhrauksista, joita tämän yhteisen Isänmaamme puolustaminen on kansalta vaatinut.

Menetimme viime sodissa yli 90 000 sotilasta. Saman verran vammautui pysyvästi. Nyt voimme täällä vapaassa isänmaassa kokoontua kunnioittamaan Suomen kansan perusarvoja.

Itsenäisyys säilytettiin äärettömin ponnistuksin ja maamme pelastui. Koti, uskonto ja Isänmaa olivat arvoja, joiden varaan puolustustahto rakentui. Sama uhrautuvuus näkyy koko veteraanisukupolvessa, kun he sotien jälkeen aloittivat jälleenrakennuksen.

Mitkä olivat ne vahvuudet, joiden avulla itsenäisyytemme säilytettiin ja jälleenrakennuksen vaativa aika vietiin läpi? Yhtenä vahvimpana selittäjänä pidetään vahvaa arvoperustaa.

Veteraanisukupolvien arvoja selvitettiin muutama vuosi sitten Tammenlehvän Perinneliiton toimesta. Sota-ajan arvoja olivat velvollisuudentunto, isänmaallisuus, oikeudenmukaisuus ja yhteisöllisyys.

Velvollisuudentunto koettiin ensi sijassa tavallisen kansalaisen hyvin tehtynä työnä. Suomalainen sankaruus on aina ollut arjen sankaruutta. Väinö Linnan teosten hahmoissa tämä tulee hyvin esille. Velvollisuus täytetään eleettömästi, tekemättä siitä suurempaa numeroa.

Isänmaallisuus merkitsee suomalaiselle rakkautta omaan kotiseutuun ja tunnetta, että kuulutaan johonkin suurempaan kokonaisuuteen – itsenäiseen Suomeen.

Oikeudenmukaisuus on sitä, että koetaan yhteisesti tärkeäksi puolustaa oikeaksi koettua asiaa ja tehdä työtä sen puolesta. Suomen itsenäisyys oli uhattu, hyökkäys maatamme kohtaan oli epäoikeudenmukainen. Puolustustahto kumpusi tästä tunteesta.

Neljäs arvo, yhteisöllisyys, on ollut pohjana koko sotien jälkeiselle rakennustyölle. Yhteisöllisyys on yhteenkuuluvuuden tunnetta ja yhteistyötä, toisen huomioon ottamista, suvaitsevuutta ja kannustamista, usein epäitsekkyyttä, joka ilmentyi parhaiten Talvisodan hengessä.

Veteraanisukupolvien arvot siirtyivät jälleenrakennuksen ajalle. Kyse oli kansakunnan selviytymisestä. Sodat läpi käyneille oli kuitenkin katkeraa huomata, että sodan ajan arvoja ei kaikilta osin jaettu sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Veteraanien työtä jopa väheksyttiin. Kesti kohtuuttoman pitkään ennen kuin yhteiskunnassa laajasti ymmärrettiin veteraanien työ itsenäisyytemme hyväksi.

Taitekohtana voidaan pitää 1980-lukua. Valitettavasti kovin moni sodan koettelemukset kokenut veteraani tai kotirintaman puurtaja ei ehtinyt kokea arvostuksen nousua.

Valtiovallalla on veteraanisukupolvia koskeva erityisvastuu. Sen tehtävänä on huolehtia siitä, että nykyiset sotainvalidi- ja veteraanietuuksiin oikeutetut ryhmät saavat etuudet ja palvelut niin kauan kuin hoivan ja huollon tarve jatkuu.

Veteraanipolitiikan painopisteenä on ollut jo pitkään veteraanien itsenäisen selviytymisen tukeminen. Veteraanietuuksia onkin valtiontalouden raameissa kehitetty sisällyttäen vuosittain valtion budjettiin joitain kohennuksia. Vuoden 2011 valtion budjetissa sodista kärsineiden turvaan on varattu yhteensä runsaat 350 miljoonaa euroa.

Olemme valmistelleet sosiaali- ja terveysministeriössä tulevalle hallitukselle erityisen veteraanipoliittisen kehittämissuunnitelman vuosille 2010 – 2015. Se toimii tiekarttana, kun uudistuksista päätetään.

Tärkeää on säilyttää kunnioitus niitä sukupolvia kohtaan, jotka ovat rakentaneet tämän maan ja etenkin niitä sukupolvia kohtaan, jotka turvasivat itsenäisyytemme ja rakensivat nykyisen hyvinvointimme perustan.

Paula Risikko
peruspalveluministeri

Julkaistu: Ilkka 19.5.2011

Scroll