Syksy ja joulunalus ovat sekä ministeriöissä että eduskunnassa kiihkeää aikaa. Tuntuu, että koko maailma pitää saada valmiiksi. Tai ainakin iso osa siitä.
Valtion talousarvion käsittely on saatava loppuun ennen vuoden vaihdetta. Ja jotta se saadaan tehtyä, on kaikki siihen liittyvä lainsäädäntö saatava valmiiksi. Eli kaikki lait, joihin on varattava rahaa ensi vuoden budjettiin, on saatava hyvissä ajoin eduskuntaan ja sieltä pois.
Muistelin yhtenä iltana syksyjä ja joulun alusia oppilaitoksissa ja kouluissa. Yhtä kiirettä piti silloinkin. Kurssit ja niiden arvioinnit piti saada valmiiksi hyvissä ajoin varsinkin valmistuville opiskelijoille.
Valmistujaisten järjestelyt olivat mukavaa puuhaa. Toisaalta haikeaa oli lähettää maailmaan nuoria ja aikuisia, joiden kanssa oli monta vuotta tehty yhteistyötä ja joiden ammatillisessa kasvussa oli saanut olla mukana. Toisaalta valtasi tyytyväisyys ja usko siihen, että kyllä ”siivet kantaa”.
Myös tulevan vuoden suunnitelmien piti olla hyvissä ajoin valmiina, että tiedettäisiin esimerkiksi montako opettajaa tarvitaan, jotta kurssit pääsisivät heti uuden vuoden jälkeen liikkeelle.
Ja lisäksi tietenkin ovat omat henkilökohtaisen elämän kiireet ennen joulua, vaikka joka vuosi päätän aloittaa joulun valmistelun hieman aikaisemmin seuraavana vuonna. Helpommin suunniteltu kuin tehty.
Tänä syksynä tuli elokuvateattereihin kotimainen animaatioelokuva Niko2 – Lentäjäveljekset. Elokuva kertoo poroista, erityisesti poropoika Nikosta ja hänen perheestään.
Elokuva on erinomainen monella tapaa. Siinä muun muassa käsitellään uusperheen elämän haasteita taitavasti – kuvataan ongelmia, mutta haetaan niihin myös ratkaisuja.
Nikon isä on merkittävässä tehtävässä Korvatunturilla joulupukin porona. Elokuvassa eletään kiireistä aikaa ja porojen on harjoiteltava aattoiltaa varten. On päästävä aattovauhtiin, jotta kaikki lahjat saadaan aattoiltana perille. Pukkikin pitäisi pysyä kyydissä. Ja aattovauhtiin ei pääse jos ei ole riemumieltä.
Sitten tapahtuu niin, ettei pikkuporo Niko pääse aattovauhtiin, koska ei ole riittävästi riemumieltä. Ja niin etsitään riemumieltä, joka sitten löytyykin hyvin läheltä ja elokuvassa on onnellinen loppu.
Elokuvateatterin penkissä kyyneleitä pyyhkiessäni mietin miten osuva sanoma elokuvassa on jouluun valmistautumiseen, mutta myös koko elämään. Joulun alla kiire meillä itse kullakin usein lisääntyy. ”Aattovauhtiin” pitäisi päästä ja siinä pysyä, jotta kaikki tehtävät tulevat tehdyksi ennen aattoa. Listoja on vaikka muille jakaa: Siivoukset, lahjat, joulukortit, leivonnaiset jne. jne.
Päätinkin, että tänä jouluna en stressaa listojen kanssa. Pistän paperille mitä pitää tehdä ja teen mitä ehdin. Jos jää siivoamatta joku nurkka, siivoan sen joulun jälkeen. Tärkeää on myös nauttia joulun odotuksesta ja siihen valmistautumisesta. Yhdessä läheisten kanssa.
Elokuva muistutti minua myös elämästä yleensä. Riemumieltä tarvitaan elämässäkin. Ja riemumieli tulee rakkaista, läheisistä sekä ihan arkisista ja tavallisista asioista. Kun sen vain aina muistaisi.
Paula Risikko
sosiaali- ja terveysministeri
Julkaistu: Ilkka 18.12.2012.
