Aina vaalien alla esitetään vaikeisiin ongelmiin yksinkertaisia ratkaisuja. Jos joku luulee, että vanhuspalvelujen ongelmat ratkaistaan sillä, että vanhuspalvelulakiin kirjataan hoitajamitoitukseksi yksi ainoa luku 0.7, hän ei ymmärrä ongelman laajuudesta, saati sen monimutkaisuudesta yhtään mitään.
Nykyisen vanhuspalvelulain valmisteluryhmä, jonka puheenjohtajana oli entinen sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kari Välimäki ja jäseninä Suomen johtavat vanhustenhuollon ja –palvelujen asiantuntijat, päätyivät yksimielisesti siihen, ettei hoitajien minimimitoituksen merkitseminen lakiin yksin riitä.
Heidän mukaansa pitää ottaa huomioon muun muassa hoidettavien kunto eli hoitoisuus, koulutetun henkilöstön riittävyys ja ammattitaitovaatimukset. Työryhmä korosti myös asenteiden merkitystä ja resurssien lisäämistä.
Viime aikaisten tapahtuminen jälkeen sosiaali- ja terveysministeriössä on perustettu asiantuntijaryhmä arvioimaan vanhuspalvelulain uudistamisen tarpeita. Se on hyvä.
Itse olen ehdottanut vanhuspalvelulain tiukentamista niin, että ikäihminen saisi hänen tarvitsemansa palvelut riippumatta kunnan taloudesta. Olen myös esittänyt, että kiireettömän hoidon/hoivan saannin aikarajaa lasketaan nykyisestä kolmesta kuukaudesta.
Lisäisin hoitajien ja muun henkilöstön määrää niin kotihoitoon kuin ympärivuorokautiseen hoitoonkin.
Aina ei esitetty 0.7 hoitajaa yhtä vanhusta kohden riitä. Esimerkiksi saattohoidossa ja muissa kriittisissä tilanteissa tarvitaan enemmän hoitajia. Myös henkilöstön koulutus ja osaaminen sekä tilat ja apuvälineet vaikuttavat.
Hoitajien määrän lisäämisen rinnalla käynnistäisin myös muita lisätoimia. Näitä ovat mm. pidemmät kotihoidon käynnit sekä kotiin viedyt lääkäripalvelut. Kotona asuvien terveystarkastukset ja palvelutarpeen arvioinnit pitää tehdä säännöllisesti.
Ympärivuorokautiseen hoitoon lisäisin hoitohenkilöstön lisäksi myös muita ammattihenkilöitä, jotta hoitajat voisivat keskittyä hoitamiseen.
Nämä muutokset edellyttävät lisää rahaa ja lisää alan koulutusta. Ne kuitenkin lisäävät palvelujen laatua, jonka valvontaa on niin ikään lisättävä.
Nyt esitettyyn kaavamaiseen 0.7 hoitajamitoitukseen tarvittaisiin yli 4200 lisähoitajaa. Heitä ei saada mistään nopeasti. Heidän kouluttamiseensa menisi 4-6 vuotta, sillä on otettava huomioon samanaikainen hoitajien eläkepoistuma.
Lisähenkilöstö jouduttaisiin ottamaan nykyisistä palveluista eli ikäihmisten kotihoidosta, vammaispalveluista, lastensuojelusta ja mielenterveyspalveluista, joissa kaikissa on huutava pula hoitajista.
Kaikkea lisähenkilöstöä ei voida ottaa myöskään maahanmuuton kautta, sillä juuri nämä erityisen haavoittuvat ryhmät, vanhukset, vammaiset, lastensuojelun asiakkaat, ovat heitä, joiden ymmärretyksi tuleminen on ensiarvoisen tärkeää. Myös esimerkiksi lääkehoito edellyttää kielitaitoa.
Eräs puoluejohtaja on ehdottanut, että työttömät ohjattaisiin vanhuspalveluihin auttamaan. Siihen on todettava, että kaikista ei ole vanhustyöhön.
Paljon on siis tehtävää, mutta luotan siihen, että perustettu asiantuntijaryhmä löytää hyvät ratkaisut.
Me kaikki voimme vaikuttaa ikäihmisten kohteluun monin tavoin. Kaiken perusta ovat asenteet – ikäihmisten kunnioitus.
Lopuksi haluan kiittää kaikkia vanhusten hoitajia, niin ammattihenkilöitä kuin omaisiakin.
Jospa nyt meneillään oleva keskustelu johtaisi tekoihin, jotka helpottavat tilannettanne.
Paula Risikko
(Julkaistu: Pohjalainen 17.2.2019)
