Ylen uutinen (14.11) tuo esille, kuinka vanhustenhuollon laatusuositukset ja todellisuus ovat kaukana toisistaan. Tämä ei ole uusi tieto. Sekään ei ole uutta, ettei Suomessa katsota kokonaisuutta, vaan tartutaan aina yhteen ongelmaan kerrallaan.
Maassamme on paljon laadukkaita palveluja vanhuksille. Samoin meillä on osaavaa ja vanhustyöhön motivoitunutta henkilöstöä.
Ongelmia on kuitenkin runsaasti. Erilaisia senioriasumisvaihtoehtoja ja toimintakykyä ylläpitävää kuntoutusta ei ole riittävästi tarjolla, kotiin tuotavien palvelujen ja omaishoidon tuen saatavuudessa on ongelmia, ja jos palveluja saadaan, niin ei riittävästi. Suurin osa asiakkaista on kotihoidossa, mutta henkilöstöstä kotihoidossa työskentelee vain kolmannes.
Muun muassa edellä mainitusta syystä kotihoidossa olevat vanhukset voivat usein huonosti ja he tarvitsevat ympärivuorokautista hoitoa nopeammin kuin silloin, jos kotihoito toimisi.
Tehostettuun palveluasumiseen tai muuhun ympärivuorokautiseen hoivaan on kuitenkin pitkät jonot, koska paikkoja on vähennetty. Myös monessa ympärivuorokautisen hoivan yksikössä on liian vähän henkilöstöä ottaen huomioon autettavien kunto.
Hiljattain julkaistiin Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston tutkijaryhmän julkaisu: Sote ja ikääntymisen ongelmat – selviämispolun etsintää.
Asiantuntijat sanovat suoraan moniakin tärkeitä asioita, mutta erityisesti he korostavat ikäihmisten kotiin saatavia palveluja ja hyvissä ajoin alkavaa kuntoutusta. Heidän mukaansa lisää resursseja tarvitaan nimenomaan ikäihmisten kotihoitoon ja kuntoutukseen.
Mitä pitää tehdä?
Vanhuksille vahvempi oikeus palveluihin
Vanhuspalvelulailla pyrittiin aikoinaan varmistamaan vanhuspalvelujen riittävyys ja laatu sekä parantamaan ikääntyneiden asemaa ja hyvinvointia laajemminkin. Voimaantullessaan laki oli kuitenkin vesitetty. Vahvoja oikeuksia palveluihin ei ole luotu.
Palvelut ovat siis määrärahasidonnaisia, eli jos kunnalla ei ole rahaa, ei palveluja välttämättä anneta, vaikka tarve olisi todettu.
Oikeuksien vahvistaminen lakiin on kaiken a ja o, sillä mitä tehdään kirjauksella laadukkaat palvelut, jos niitä ei saa.
Palvelujen tarpeenmukaisuus ja oikea-aikaisuus varmistettava
Palvelutarpeen arviointi on lakisääteistä, mutta valitettavan usein ikäihmiset eivät saa palveluja, joita hänen on arvioitu tarvitsevan, ja jotka ovat palvelusuunnitelmaan kirjattu.
Liian usein vanhus joutuu myös odottamaan/jonottamaan tarvitsemiaan palveluja. Lain mukaan kiireellinen palvelu tulee järjestää heti ja kiireetön palvelu viimeistään kolmen kuukauden kuluttua päätöksenteosta. Vanhuspalvelulakia on kiristettävä siten, että palvelusuunnitelma on velvoittava ja kiireetön palvelu on järjestettävä paljon nopeammin.
Osaavaa henkilöstöä riittävästi
Henkilöstön osaaminen on laadukkaan palvelun perusta. Palveluissa tulee olla monipuolinen, koulutettu henkilöstö. Henkilöstön määrän tulee perustua autettavien kuntoon. Mitä huonompikuntoisia asiakkaita, sitä enemmän hoitajia ja muita erikoisosaajia tarvitaan.
Myös tilat ja käytössä olevat apuvälineet vaikuttavat henkilöstön määrään. Hoitajien on voitava keskittyä hoitamiseen, joten tukipalveluihin tarvitaan muuta henkilöstöä. Nämä kaikki on huomioitava koulutettavien määrissä.
Lailla voidaan säädellä henkilöstömitoitusta. Se pitää kuitenkin tehdä niin, että otetaan huomioon autettavien määrä ja kunto eli hoitoisuus. Pelkän vähimmäismitoituksen määrä ei riitä. Tähän päätyi myös vanhuspalvelulakityöryhmä aikoinaan.
Ja jos henkilöstömitoitus säädetään vain yhteen osaan vanhuspalveluita, on suuri vaara, että henkilöstö otetaan muista vanhuspalveluista tai vammaispalveluista.
Valvontaa tehostettava
Vanhusten palveluja valvovat mm. Valvira ja aluehallintoviranomaiset. Lisäksi valvontaa tekee Eduskunnan oikeusasiamies asiantuntijoineen. Heidän tehtävänään on vanhuksen oikeuksien, palvelujen, mutta myös valvojien valvonta.
Nämä kaikki ovat toimivaltaisia viranomaisia, joten heidän päätöksillään on merkittäviä vaikutuksia. Eduskunnan oikeusasiamiehen asiantuntijat ovat mm. lisänneet yllätystarkastuksia.
