Kansanedustaja Paula Risikko (kok.) on valittu eduskunnan varapuhemieheksi. Vaasan vaalipiiriä edustava Risikko on toiminut kansanedustajana vuodesta 2003.
Risikko on toiminut eduskunnan puhemiehistön jäsenenä myös vuosina 2018-2019 (puhemies) ja 2015-2016 (varapuhemies). Viime vaalikaudella Risikko toimi eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajana.
Valtioneuvoston jäsenenä Risikko on ollut peruspalveluministerinä (Vanhanen II ja Kiviniemi), sosiaali- ja terveysministerinä (Katainen), liikenne- ja kuntaministerinä (Stubb) ja sisäministerinä (Sipilä).
”On kunniatehtävä toimia maamme arvokkaimman instituution eli eduskunnan johdossa. Uskon, että voin tehtävässä hyödyntää aiempaa kokemustani puhemiehistön ja valtioneuvoston jäsenenä. Kokoomuksen ministeriryhmän ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan jäsenenä pystyn vaikuttamaan laajasti”, Risikko sanoo.
Julkaistu: Kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedote 21.6.2023