Suomen Harrastajateatteriliiton järjestämä TeatteriTapaus on viritetty useiden taukovuosien jälkeen uuteen uskoon, kun tapahtuma tuodaan syksyllä Etelä-Pohjanmaalle.
Harrastajateatteriliitto järjesti TeatteriTapausta parinkymmenen vuoden ajan kiertävänä teatteritapaamisena. Tapahtuman lähtökohtana oli Harrastajateatteriliiton aktiivinen jäsenteatteri, joka kutsui muut teatterit tutustumaan toimintaansa, kouluttautumaan ja viettämään hauskaa iltaa yhdessä teatterin äärellä. Viimeksi TeatteriTapaus on järjestetty syksyllä 2018 Kuusamossa.
Syksyn TeatteriTapaukseen haetaan kolmea maksimissaan 60 minuutin kestoista esitystä. Hakuaika käynnistyy 10.3. ja päättyy 15.4.2025. Itse tapahtuma järjestetään lauantaina 6.9.2025 Seinäjoen nuorisokeskuksella. Tapahtumassa esitysten lisäksi on tarjolla muun muassa keskusteluja ja yhteinen teatterintäyteinen illanvietto.
Tapahtuman järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen, Sivistysliitto Kansalaisfoorumin, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran sekä Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa.
Suomi on kansainvälisesti arvioituna aivan omaa luokkaansa harrastajateatterien määrässä. Suomessa on arviolta 700 harrastajateatteria, noin 25 000 teatterin harrastajaa, ja vuosittain näissä teattereissa käy noin kolme miljoonaa katsojaa. Missään muussa maassa ei ole näin laajaa kolmannen sektorin teatteritoimintaa.
Myös Etelä-Pohjanmaalla harrastajateatterien toiminta on monipuolista, osallistavaa ja yhteisöllisyyttä edistävää. Teatterit tekevät monella tapaa merkittävää työtä.
Teatteri- ja koko kulttuuriala on osa ihmisen ja koko maan hyvinvointia. Ala tukee koko yhteiskuntaa ja kansalaisia vahvistaen luovuutta ja vähentäen yksinäisyyttä. Ala osaltaan vahvistaa kansalaisten henkistä kriisinkestokykyä.
Sivistyskunnan roolia ja tehtäviä on jokaisessa kaupungissa ja kunnassa kirkastettava, sillä sivistys- ja elinvoimapalvelut ovat nousseet entistäkin merkittävämpään asemaan kunnan ydintehtävissä sen jälkeen, kun sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät aluehallinnon järjestettäväksi.
Suomen Harrastajateatteriliitto on mukana kulttuurialojen jälleenrakennustyössä ja kasvun kehittämisessä yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Liitto tarjoaa innostunutta ja monipuolista matalan kynnyksen toimintaa, tapahtumia ja koulutusta kaiken ikäisille.
Harrastajateatteriliiton toiminnan kivijalkana ovat paikallinen toiminta sekä kymmenet tuhannet vapaaehtoiset, jotka haluavat antaa omasta vapaa-ajastaan kulttuurielämyksiä meille katsojille. Suuri kiitos siitä.
Lämpimästi tervetuloa TeatteriTapaukseen – joko osallistujaksi tai katsojaksi.
Paula Risikko kansanedustaja, Suomen Harrastajateatteriliiton hallituksen puheenjohtaja
Julkaistu: Epari 12.2.2025