Globaali ruokakriisi, maatilojen kustannuskriisi ja ruokapula – nämä synkät sanat ovat näkyneet otsikoissa viime päivinä. Ukrainan sota on vaikuttanut ja tulee vaikuttamaan maailman ruokatilanteeseen merkittävästi.
Suomen omaa ruokatuotantoa haastoi jo aiemmin tilojen kustannuskriisi, joka iski maatalouteen viime syksynä öljyn, sähkön, rehun ja lannoitteiden hintojen lähdettyä nousuun. Samaan aikaan viljasato jäi kuivan ja kuuman kesän vuoksi heikoksi, ja tuotantoeläimiä joudutaan ruokkimaan kalliilla rehulla.
Nyt kustannuksia nostavat vielä lisäksi sotatoimet Ukrainassa, pakotteet, vastatoimet sekä markkinoiden reaktiot.
Pellervon taloustutkimuksen mukaan maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna jopa viidenneksen. Samaan aikaan esimerkiksi polttoainekustannukse ovat nousseet jopa 70 prosenttia ja lannoitteet 130 prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.
Olemme aivan poikkeuksellisessa tilanteessa. Monilla tiloilla rahat eivät riitä laskujen maksamiseen ja lainoihin on ollut pakko pyytää lykkäystä. Konkurssin uhka on näkyvissä.
Hallituksen maataloudelle kohdistama tukipaketti olisi pitänyt kohdistaa suoremmin aktiivitiloille ja ruuantuotantoon. Vaikka euromäärä on suuri, se ei välttämättä auta tiloja riittävästi. Maksuaikataulu on myös haasteellinen. Tukea tarvitaan heti.
Tuottajahintoja on pakko saada nostettua. Muuten on riskinä, että ruuantuotanto vähenee merkittävästi Suomesta. Tilanne uhkaa jo ruokaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta.
Toimiva ruokahuolto on yhteiskunnan perusedellytys. Sen turvaaminen on koko ruokaketjun yhteinen asia.
Suomalainen ruokaketju muodostuu alkutuotannosta, elintarviketeollisuudesta, kaupasta sekä asiakkaista. Ruokaketjussa asiakkaita ovat niin kuluttajat kuin kunnat, tulevat hyvinvointialueet sekä ravintolayrittäjät.
Maatilayrittäjien ahdinkoa tuleekin auttaa koko ketjun voimalla. Tämä vaatii välittömiä ja konkreettisia korjaavia tekoja kaikilta ketjun toimijoilta.
Osa kustannuksista tulee varmasti näkymään myös kuluttajan kukkarossa, mutta teollisuus ja kauppa saavat kantaa oman osansa. Myös tilat tehostavat ja parantavat toimintaansa.
Keskustelusta on usein jäänyt kokonaan pois julkisen sektorin rooli. Julkinen sektori tekee Suomessa ruokahankintoja noin 300 miljoonalla eurolla vuosittain.
Julkisella puolella ruokahankinnat tehdään usein ns. pitkillä sopimuksilla. Onko kohtuullista, että tuotteiden hinta tulee arvioida 12 kuukautta etukäteen tietämättä tuotantokustannusten todellista hintaa?
Voidaanko olettaa, että tilat tuottavat meille ruokaa tietyllä hinnalla, jos heidän omat kulunsa ovat nousseet moninkertaisiksi sopimuksen tekohetkestä? Onko oikeus ja kohtuus, että ymmärtäisimme maatilayrittäjiä tässä aivan poikkeuksellisessa tilanteessa ja olisimme valmiita käymään keskusteluja, vaikka kesken sopimuskauden?
Nyt tehdään päätökset siitä, millaista ruokaa tarjoamme kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa. Haluammehan jatkossakin huolehtia, että näissä paikoissa on tarjolla kotimaista lähellä tuotettua turvallista ja terveellistä ruokaa.
Asiantuntijat lupaavat, että ruoka ei tule Suomesta loppumaan. Tiettyjen tuotteiden saatavuuteen ja hintaan globaalilla kriisillä tulee varmasti olemaan vaikusta. Suomi on luonnonvaroiltaan ja ruuantuotannon osaamiseltaan rikas maa. Meidän tuleekin nyt huolehtia, että pystymme tuottamaan oman ruokamme, huolehtimaan omasta ruokaturvastamme.
Meillä on myös mahdollisuus siihen, että puhdas, turvallinen ja terveellinen suomalainen ruoka saa tulevaisuudessa entistä merkittävämmän roolin myös globaalissa ruokatuotannossa ja ruuasta tulee meille vientivaltti.
Paula Risikko
(Julkaistu: Ilkka-Pohjalainen 5.6.2022)
