Menneellä viikolla käytyjen budjettineuvotteluiden suurimmaksi puheenaiheeksi nousi vanhuspalvelulaki. Hyvä niin. Suurin huomio kiinnittyi tärkeään asiaan, vanhuspalveluihin.
Pitkät neuvottelut asiasta istuneena voin sanoa, että hienoa! Hyvä, että saimme budjettiriihessä lopulta päätöksiä vanhuspalvelulaista. Olin itse käynnistämässä lain valmistelua viime kaudella ollessani peruspalveluministerinä. Vuosi sitten käydyissä hallitusohjelmaneuvotteluissa puolustin lain tarpeellisuutta ja yhdessä muiden puolueiden kanssa saimme lain edellyttämän rahoituksenkin varmistettua. Nyt on saatu laki jo suurimpien karikoiden yli ja jäljellä on lopullisten lakipykälien loppuun hiomista.
Budjettiriihessä tehtyjen päätösten ansiosta vanhuspalvelulaista muodostui nyt tasapainoinen kokonaisuus, jossa vahvistetaan vanhusväestön oikeutta saada palveluja niitä tarvitessaan. Vanhuspalvelulaki on selkeä viesti, että vanhuspalveluita on parannettava kokonaisvaltaisesti. Parannettavaa ja kehittämistä on niin laitoshoidossa kuin kotihoidossakin.
Vanhuspalvelulakiin ei tule sitovia henkilöstömitoituksia. Hallitus halusi kuitenkin päätöksillään lähettää selkeän viestin. Mikäli kunnissa ei ole saavutettu nykyisten suositusten mukaisia vähimmäismitoituksia, voidaan asetuksella säätää mm. työntekijöiden määrästä suhteessa hoidettavien asiakkaiden määrään ja hoitoisuuteen, työntekijöiden pätevyydestä ja muista laatutekijöistä.
Mitoituskeskustelun keskellä pitää muistaa, etteivät vanhuspalvelut ole pelkkää ympärivuorokautista laitoshoitoa. Kaikkia hoitomuotoja – kotihoitoa, omaishoitoa ja laitoshoitoa – on kehitettävä rinnakkain parhaan hoidon aikaansaamiseksi. Tärkeää on kehittää ennalta ehkäiseviä palveluita, kotihoitoa ja kuntoutusta, jotta ikäihmiset saisivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Vanhuspalvelulaissa pitää varmistaa kuntouttavien palveluiden saatavuus ennaltaehkäisevässä mielessä, ennen kuin ihmisen kunto menee niin huonoksi, ettei esimerkiksi kotona asuminen ole enää mahdollista. Kuntoutusta tarvitaan myös eri sairauksista toipuessa, esimerkiksi lonkkamurtuman hoidossa. Vuosittain tapahtuu noin 10 000 sairaalahoitoon johtavaa lonkkamurtumaa. Ennen murtumaa kotona asuneista potilaista lähes 30 % päätyy vuoden kuluessa pysyvään laitoshoitoon. Ja syynä on se, että leikkaus kyllä onnistuu, mutta sen jälkeistä kuntoutusta ei ole saatu, jatkohoitoon pääsy on pitkittynyt, kotiapua ei ole järjestynyt ja niin ihminen jää vuodepotilaaksi.
Onneksi ensi vuoden budjetissa päätettiin satsata vanhuspalvelulain lisäksi omaishoidon tukemiseen. Omaishoidon tukipalveluihin kohdennetaan lisää rahaa 10 miljoonaa euroa. Ja tämä määrärahahan ei kohdistu ainoastaan ikäihmisille, vaan kaikille omaishoidon piirissä oleville ja heidän omaishoitajilleen.
Monet aktiiviset keskustelut viime viikon aikana osoittivat, että tältä hallitukselta kyllä onnistuu yhteinen päätöksenteko vaikeassakin tilanteessa. Asioista voidaan olla eri mieltä, mutta avoimesti asioista keskustelemalla päästään hyvään päätökseen.
Paula Risikko
Julkaistu: Pohjalainen 3.9.2012.
