Budjettineuvotteluiden suurimmaksi puheenaiheeksi nousi vanhuspalvelulaki. Hyvä niin. Suurin huomio kiinnittyi tärkeään asiaan, vanhuspalveluihin.
Pitkät neuvottelut asiasta istuneena voin sanoa, että hienoa! Hyvä, että saimme budjettiriihessä lopulta päätöksiä vanhuspalvelulaista. Olin itse käynnistämässä lain valmistelua viime kaudella ollessani peruspalveluministerinä. Vuosi sitten käydyissä hallitusohjelmaneuvotteluissa puolustin lain tarpeellisuutta ja yhdessä muiden puolueiden kanssa saimme lain edellyttämän rahoituksenkin varmistettua. Nyt on saatu laki jo suurimpien karikoiden yli ja jäljellä on lopullisten lakipykälien loppuun hiomista.
Budjettiriihessä tehtyjen päätösten ansiosta vanhuspalvelulaista muodostuu nyt tasapainoinen kokonaisuus, jossa vahvistetaan vanhusväestön oikeutta saada palveluja niitä tarvitessaan. Vanhuspalvelulaki on selkeä viesti, että vanhuspalveluita on parannettava kokonaisvaltaisesti. Parannettavaa on niin laitoshoidossa kuin kotihoidossakin. Kaikkia hoitomuotoja – kotihoitoa, omaishoitoa ja laitoshoitoa – on kehitettävä rinnakkain parhaan hoidon aikaansaamiseksi. Tärkeää on kehittää myös ennalta ehkäiseviä palveluita ja kuntoutusta, jotta ikäihmiset saisivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Kuntoutusta tarvitaan ennaltaehkäisevässä mielessä mutta myös eri sairauksista toipuessa, esimerkiksi lonkkamurtuman hoidossa. Vuosittain tapahtuu noin 10 000 sairaalahoitoon johtavaa lonkkamurtumaa. Ennen murtumaa kotona asuneista potilaista lähes 30 % päätyy vuoden kuluessa pysyvään laitoshoitoon. Ja syynä on se, että leikkaus kyllä onnistuu, mutta sen jälkeistä kuntoutusta ei ole saatu, jatkohoitoon pääsy on pitkittynyt, kotiapua ei ole järjestynyt ja niin ihminen jää vuodepotilaaksi.
Tästä on hyvä jatkaa ikääntyvän Suomen uudistamista.
