Hyvät messuvieraat,
Suomen puolustusvoimat mainostivat toimintaansa muutama vuosi sitten osuvalla iskulauseella: tee työtä jolla on tarkoitus.
Itse ajattelen, että myös rakentaminen on työtä, jolla on tarkoitus. Rakentamista harvoin tehdään vain itselle vaan usein myös muille: lapsille, puolisolle, perheelle, suvulle, ystäville. Valmis talo on eräänlainen lahja lähimmille.
Tietysti joskus voi käydä niinkin, että tarkoitus voi olla liiankin suuri. Me kaikki tiedämme talonrakennusprojekteja, jotka muistuttavat rakennustyömaata.
Leevi and the Leavingsin laulussa ”Vasaroita ja nauloja.” Gösta Sundqvist laulaa:
mutta se ei oo mies eikä mikään
jos ei valmistu talo omin hartiavoimin
No, kolmen vuoden rakentamisen jälkeen vaimo lopulta lähtee ja mies jää yksin suoristelemaan nauloja talonsa kuistille, vaikka ”ei sitä taloksi edes tunnista.” Hommat ovat hanskassa, mutta hanskat hukassa.
Onneksi tällaiset tarinat ovat nykyisin harvinaisempia kuin ennen. Enää ei rakenneta läheskään niin paljon yksin ja vain omin voimin kuin aiemmin. Kolme neljästä omakotitalon rakentajasta tilaa talonsa ainakin osittain valmiina. Tavallista on, että perustukset ja ulospäin näkyvät tilataan talotehtaalta ja itse tehdään sisätöitä.
Tämä rakentamistavan muutos on vain osa yhteiskunnan muutoksesta. Kuten tiedätte, yhä useampi meistä suomalaista työskentelee palveluiden parissa. Ennen autotkin huollettiin itse, nyt ne viedään ammattilaisten huollettaviksi. Auton huollosta on tullut maksullista palvelutyötä, kuten yhä useammin myös rakentamisesta.
Autoteollisuus itse asiassa antaa erään mallin, miten rakentaminen muuttuu. Muutama vuosi sitten Sitra teki tutkimuksen tulevaisuuden rakentamisesta. Eräs tutkijoista luonnehti nykyistä tilannetta sanomalla, että nykyrakennukset ovat kuin autoja ilman kojelautaa.
Nykyiset ajotietokoneet kertovat hyvin tarkasti, mitä auto kuluttaa, miten sitä on käytetty, kuinka olosuhteet vaikuttavat ajamiseen. Rakennusten käytöstä sen sijaan on vaikea saada yhtä yksityiskohtaista tietoa.
Tulevaisuudessa jokaisessa talossa on siis jonkinlainen ajotietokone. Teknologia kehittyy, mutta kuten usein yhteiskunnassa, myös rakentamisessa on ristikkäisiä ja jopa ristiriitaisia trendejä. Monet asiat digitalisoituvat, mutta samalla monessa ihmisessä kasvaa aitouden kaipuu.
Kuten näiltäkin messuilta voi nähdä, luonnollisuutta ja luonnon materiaaleja arvostetaan yhä enemmän. Täällä näkee niin paljon kiveä ja korkkia, puuta ja lasia, pellavaa ja villaa. Paljon näitä näkee myös kierrätettynä. Hienoa!
Tiedämme, kuinka tärkeätä on tehdä työtä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja lämpenemisen estämiseksi. Kaikesta ihmisten aiheuttamasta ympäristökuormituksesta – tai hiilijalanjäljestä – asuminen aiheuttaa noin 30 prosenttia. Määrä, joka vielä korostuu Suomessa, jossa joudutaan käyttämään paljon energiaa lämmittämiseen.
Itse ajattelen, että paras tapa pienentää asumisen ympäristökuormitusta, on yhdistää nämä kaksi trendiä: luonnollistuminen ja teknologisoituminen.
Luontoa voi käyttää hyväksi niin, että asuminen kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Pienillä ratkaisuilla voi olla suuri merkitys. Energiaa kuluttavaa keinovaloa tarvitsee vähemmän, kun rakentaa niin, että auringon valo pääsee kulkemaan ikkunoista huoneiden lävitse. Jos suuret ikkunat sijoittaa etelän suuntaan ja pienet pohjoiseen, energiaa voi säästää viisi prosenttia.
Luonnon kestävään hyödyntämiseen tarvitaan myös entistä parempaa tekniikkaa. Kaksi vuotta sitten eduskunta jakoi ensimmäisen naisten innovaatiopalkinnon professori Hele Savinille. Hän on ryhmänsä kanssa kehittänyt mustan aurinkokennon. Siitä rakennetut aurinkopaneelit kykenevät muuttamaan auringonvalon energiaksi jopa Suomen talven aikana, vaikka aurinko paistaa alhaalta ja vain lyhyen aikaa. Nämä paneelit ovat tehokkaimpia koko maailmassa.
Puhe tekniikasta vie ajatukset tulevaisuuden koneisiin ja ajattelenkin, että maailmankuulu arkkitehti Le Corbusier oli osittain oikeassa, kun hän sanoi, että ”talo on asumiskone.” Kaiken tekniikan keskellä joskus voi todella tuntea asuvansa koneessa. Tämä on kuitenkin vain asumista, ei elämistä. Le Corbusier oivalsi jotakin asumisesta, mutta en tiedä, mitä hän lopulta ymmärsi elämisestä.
Harva omalle rakennustyömaalle lähtevä rakentaja ajattelee rakentavansa vain taloa. Hän ajattelee rakentavansa kotia. Itselleen ja lähimmilleen.
Kun peltojen yllä on vielä hämärää, jäätävä sade sataa niskaan ja kylmä tuuli viiltää kasvoja, hyviä tunteita voi olla vaikea kokea aamun työmaalla. Kauempaa kuitenkin näkee, kuinka jokaisessa rakentajassa on jotakin hyvin kaunista.
Sitoutuminen talon rakentamiseen merkitsee sitoutumista perheeseen ja lähellä asuviin ihmisiin. Uusi talo ei synny vain betonista ja puusta vaan myös ahkeruudesta ja sinnikkyydestä, sitoutumisesta ja välittämisestä. Sydämen lujuus on rakentajalle yhtä tärkeätä kuin teräksen lujuus.
Vielä lopuksi pari asiaa.
Olen aikaisemminkin käynyt näillä messuilla ja aina ihmetellyt, kuinka paljon sisustamisen ja rakentamisen ammattilaisia on täällä Pohjanmaalla. Tämä on tärkeä asia myös ympäristön hyvinvoinnin kannalta.
On aina paljon parempi ostaa lähellä tehtyjä tavaroita tai palveluita kuin kaukaa kuljetettuja. Lyhyet välimatkat vähentävät liikenteen päästöjä. Luonto siis kiittää, kun ostaa paikallista.
Kaikille rakentajille, remontin tekijöille ja sisustajille sanon, että muistakaa tämä sana: kiitos. Muistakaa aina kiittää kaikkia, jotka auttavat teitä, tekevät teille työtä ja elävät kanssanne. Kiittäkää myös itseänne.
Rakentaminen voi kiristää hermoja, mutta kiitos rauhoittaa. Tämän tiedän omastakin kokemuksesta.
Teille kaikille kuulijoille sanon lopuksi tämän aivan saman sanan: Kiitos!
