Opettajien voitava keskittyä perustehtäväänsä
Kun aloitin eduskunnan
sivistysvaliokunnan puheenjohtajana, minulta kysyttiin mitä koulutuksen
kehittämiseksi pitää tehdä. Vastasin: antaa opettajien keskittyä opettamiseen,
lisätä resursseja käyttää erilaisia opetusmetodeja, palauttaa lähiopetus sekä
panostaa opettajien osaamiseen ja työhyvinvointiin.
Suomalaiset opettajat ovat korkeasti koulutettuja ja ammattitaitoisia. Siihen
perustuu suomalaisen koulutuksen huipputaso.
Opettajista on tunnetusti moneksi, mutta viime vuosina työnkuva on laajentunut
liikaa. Oppilaiden, opiskelijoiden ja heidän perheittensä ongelmat ovat
lisääntyneet ja monimutkaistuneet. Opettajana toimimisen lisäksi pitää olla
psykologi, terveydenhoitaja, perheterapeutti, sosiaalityöntekijä jne. Emmekä me
vanhemmatkaan opettajia helpolla päästä.
Koulutuksen korkean
laadun takaamiseksi opettajien on voitava keskittyä perustehtäväänsä eli
opettamiseen ja kasvun tukemiseen. Kasvatuksen päävastuu on kuitenkin
vanhemmilla.
Jos olisin tohtoriopintojeni jälkeen jäänyt tutkijaksi, minusta olisi tullut
didaktiikan tutkija. Minua on aina kiinnostanut, miten oppimista voidaan
parhaiten tukea ja miten erilaiset opetusmetodit vaikuttavat oppimiseen.
Toinen oppii lukemalla ja toinen tekemällä – se toki tiedetään. Valitettavasti
oppilaitoksissa ei ole useinkaan tarpeeksi resursseja käyttää saman luokan tai
ryhmän sisällä eri lailla oppiville erilaisia oppimismetodeja.
Jos esimerkiksi
yläkoulussa näin olisi, vähenisikö koulupudokkaiden ja jopa syrjäytyneiden
nuorten määrä? Uskallan väittää, että näin kävisi. Kun nuori kokee oppivansa ja
siten onnistuvansa, kantaa se pitkälle.
Toinen lisää resursseja vaativa kohde on ammatillisen koulutuksen lähiopetus.
Yksinkertaisesti on monia teemoja ja taitoja, joita on paljon helpompi oppia
lähiopetuksessa, kun asiansa osaava opettaja selittää niistä ja jolta voi heti
kysyä, jos ei ymmärtänyt.
Esimerkiksi terveys- ja sosiaalialan koulutuksessa on monia sellaisia
oppisisältöjä, jotka ovat työelämässä tarvittavien taitojen kivijalkoja.
Tällainen on esimerkiksi teoriatieto ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Jos
se on huonosti hallinnassa, vaikuttaa se alalla osaamiseen paljon. Myös
lääketieteen erikoisalojen opiskelu on tehokkaampaa lähiopetuksena kuin etänä.
Työpaikoilla oppimisen
jaksoilla on opettajien osuutta vähennytty, ja jopa lopetettu tyystin. Se on erittäin huono suunta. Kyllä opettajaa
tarvitaan käytännön harjoittelussa, vaikka työelämän taitojen oppimisessa
työyhteisöjen ohjaajilla suuri merkitys onkin. Opettajan läsnäolosta hyötyvät
kaikki osapuolet.
Viimeisenä, mutta ei vähäisempänä ”akuuttilistassani” on panostaminen
opettajien osaamiseen ja työhyvinvointiin.
Maailman muuttuessa, tieteiden kehittyessä ja sitä kautta myös työelämän uudistuessa on tärkeää, että opettaja pysyy ajan tasalla. Siksi tarvitaan jatkuvaa täydennyskoulutusta. Eikä ainoastaan oppisisällöistä, vaan myös opetusmetodeita on hyvä aika ajoin päivittää.
Osaamisen päivittämiseen
opettajilla tulee olla lakisääteinen oikeus, kuten sosiaali- ja terveysalan
henkilöstölläkin on.
Osaaminen ja yhteiskunnan arvostama ammatti auttavat työssä jaksamisessa, mutta ne eivät aina riitä. Työtehtävien laajentuessa ja työn vaativuuden lisääntyessä on huomioitava myös työyhteisön laadukas johtaminen ja monipuolinen työhyvinvoinnista huolenpitäminen.
Paula Risikko
(Julkaistu: Pohjalainen 6.7.2019)
