Kukaan meistä ei selviä elämässään ilman sosiaali- ja terveyspalveluja, etenkään elämän viimeisinä vuosina. Sosiaali- ja terveyspalveluissa tarvitaan monia ammattihenkilöitä, joista on valtava pula. Arvioiden mukaan Suomessa on noin 10 000–15 000 hoitajan vaje, ja tilanne pahenee koko ajan.
THL on arvioinut, että vuoteen 2040 mennessä sosiaali- ja terveysalalla tarvitaan kaikkiaan 200 000 uutta työntekijää. Lukua selittävät eläkepoistuma ja palvelutarpeiden lisääntyminen.
Hoitoala on hieno ala. Työ on monipuolista ja antaa tekijälleen paljon, mutta millä työn veto- ja pitovoimaa voidaan ylläpitää ja lisätä?
Työn vaativuutta vastaava palkkaus on yksi tärkeimmistä tekijöistä. Kutsumuksella ei nousevia sähkölaskuja makseta.
Työolot merkitsevät työntekijälle paljon. Aikoinaan väitöskirjatutkimuksessani (1997) ennakoin, että hoitoalan työ muuttuu entistä raskaammaksi, sekä määrällisesti että henkisesti. Syynä arvioitiin olevan mm. väestön monimutkaistuvat ongelmat, palvelutarpeiden lisääntyminen sekä taloudellisten resurssien niukkeneminen.
Sillä on merkitystä, miten hyvin työtä johdetaan ja organisoidaan. Jos työ on pakkotahtista ja sitä on koko ajan liian paljon, ei kukaan sellaisessa työssä pidemmän päälle jaksa, eikä viihdy. Ammattihenkilön on tärkeää saada tehdä työtehtäviä, joihin hän on koulutuksensa ja osaamisen saanut.
Hoitajan pitää voida tulla kuulluksi omaa työtään koskien, hänellä on oltava mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä sekä oltava mahdollisuus kehittää työtään ja itseään. Uralla etenemisenkin pitää olla mahdollista.
Sote-alan veto- ja pitovoiman lisäämiseksi tarvitaan myös työn sisällön ja menetelmien muutosta sekä teknologian ja digitalisaation hyödyntämistä monipuolisesti.
Tarvitaan myös järkevää työnjakoa eri ammattihenkilöiden kesken. Hoitotyössä tarvitaan monipuolista osaamista, mutta kaikkiin tehtäviin ei tarvita sairaanhoitajan tai lähihoitajan koulutusta. Esimerkiksi hoiva-avustajien tarkoituksenmukainen hyödyntäminen tuo helpotusta hoitajien työhön.
Hoitotyöntekijöiden koulutusmääriä pitää edelleen lisätä, mutta siinäkin on rajansa. Koko ikäluokkaa ei voi kouluttaa sote-alalle, sillä muutkin alat tarvitsevat työntekijöitä. Eikä kaikista ihmisistä ole sote-alalle, vaikka olisi kuinka laadukas koulutus.
Muuntokoulutuksista, joilla sote-tutkinnon omaavia koulutetaan ylempiin tutkintoihin, on hyviä kokemuksia. Aikaisemman osaamisen tunnustamisessa on kuitenkin vielä kehittämistä. Liian usein aikaisempaa koulutusta ja työkokemusta sekä niiden tuomaa osaamista ei riittävästi lueta hyväksi.
Moni eläkkeelle jäänyt hoitoalan henkilö on kiinnostunut jatkamaan työssä. Kannusteiden lisääminen siihen on myös valtiovallan pohdittavana.
Työperäinen maahanmuutto on yksi keino lisätä hoitajia, mutta ongelma on, että moni muukin maa kärsii hoitajapulasta. Suomeen työhön haluavia henkilöitä kuitenkin on, joten heidän kouluttamisensa suomalaiseen sote-alan työhön ja sen lainsäädäntöön pitää olla suunnitelmallista ja laadukasta. Myös kielitaidon on oltava hallinnassa jo potilasturvallisuudenkin vuoksi.
Nämä edellä kuvaamani eivät ole uusia keinoja, ja osa näistä toki jo toteutuukin työyhteisöissä. Niiden suunnitelmallinen käyttöönotto vaatii kuitenkin päätöksiä myös meiltä päättäjiltä.
Paula Risikko
Julkaistu: Ilkka-Pohjalainen 25.5.2023
