Lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Noin 20%:lla on neuropsykologisia- tai mielenterveysongelmia. Lisäksi esiintyy oppimisvaikeuksia sekä päihde- ja huumeongelmia. Myös vanhempien tai huoltajien ongelmat heikentävät lasten ja nuorten hyvinvointia.
Medioista on voitu lukea kiusaamisista ja järkyttävistä tapahtumista, joissa nuorten väkivalta on koventunut henkirikoksiksi.
Ei tämä ole mikään uusi ilmiö. Kukaan meistä päättäjistä ei voi sanoa, ettemme ole näistä tienneet.
On valtiovaltakin reagoinut. Työryhmiä on ollut ja monia raportteja koulukiusaamisen ehkäisyyn ja siihen puuttumiseen on tehty. Mm. vuonna 2018 OKM:n selvitys, vuonna 2020 opetushallituksen toimintaohjeet. OKM:n toimenpiteitäkin on julkaistu monia.
Mutta aina kun jotain sattuu, me eduskunnassa kyselytunnilla taivastelemme, että ”jotain tarttis teherä”!
Pelkällä puheella emme kuitenkaan auta. Tarvitaan enemmän, tarvitaan konkreettisia tekoja.
Kouluun tarvitaan enemmän aikuisia ja heillä tulee olla aikaa keskittyä jokaiseen lapseen ja nuoreen yksilöinä – kuunnella ja kuulla heitä, olla läsnä.
Tarvitaan aikaisempaa puuttumista lapsen tai nuoren häiriökäyttäytymiseen ja oireiluun. Jo päivähoidossa ammattilaiset näkevät ”heikot signaalit”. Jo silloin pitää olla ”työkaluja” ja resursseja toimia.
Opettajat tai varhaiskasvatuksen henkilöstö eivät kuitenkaan voi yksin tehdä ihmeitä. Ei heillä kaikkeen riitä edes aika, sillä jo nyt heille on sälytetty monia sellaisia tehtäviä, jotka ovat muuta kuin kasvatus- ja opetustehtäviä.
On varmistettava moniammatillinen apu räätälöidysti heille, jotka sitä tarvitsevat. Tarvitaan esimerkiksi koulu- ja opiskeluterveydenhoitajien, psykologien, psykiatrien, kuraattorien ja lastensairauksien ammattilaisten palveluja.
Eräs kansanedustaja kertoi teinineuvolaideastaan. Sain TV-ohjelman jälkeen yhteydenoton kouluterveydenhoitajilta, jotka oikeutetusti hämmästelivät, eivätkö kansanedustajat tiedä, mitä kouluterveydenhoitajat tekevät? ”Mehän olemme teinineuvola täällä kouluterveydenhuollossa, jatko lastenneuvolalle”, he kirjoittivat.
Kouluterveydenhoitajat tapaavat jokaisen lapsen ja toimivat matalalla kynnyksellä. He ovat koulun henkilöstön ja vanhempien tukena. He hankkivat myös erityspalveluja tarpeen niin vaatiessa.
”Miksi keksiä pyörä uudelleen? Tarvitaan vain lisää resursseja, niin että pystymme panostamaan enemmän ongelmien ehkäisyyn”, he aivan oikein totesivat kirjeessään.
Monipuolista tukea ja apua tarvitaan usein myös vanhemmille, joilla on kasvatuksen päävastuu. On kuitenkin paljon vanhempia, jotka eivät eri syistä jaksa tai kykene hallitsemaan edes omaa elämäänsä. Joskus heitä auttaa lapsiperheiden kotipalvelu, joskus perheterapia jne.
Ja lopuksi: On muistettava, ettei kukaan synny kiusaajaksi, häiriköksi tai tappajaksi. Siksi on toimittava – ennen kuin on liian myöhäistä.
Paula Risikko
